

Latest from the Blog
Plagiointi tapaus
Sain eilen tiedon, että Lapsellisia leikkejä kirjaa oli plagiotu tökeröön fanfiktioon Wattpadissa jo viisi vuotta sitten. Iso kiitos hänelle, joka minuun otti yhteyttä ja paljasti tämän! Alla näyte; Tämä on jo ilmiannettu Wattpadin ylläpitoon nettituttavani toimesta ja vahvistan ilmiannon itse vielä myöhemmin tänään. Illalla olin liian kierroksilla sen tehdäkseni. En oikein tiedä itkeäkkö vai…
Lapselliset leikit
Kiitos kaikille jotka käytte näillä sivuilla ja luette tarinoitani! Minusta on ollut kiva huomata, että liikennettä sivuilla on vielä hyvin vaikka olen ollut huono päivittäjä. Lisäksi vaati ihan teidän muutaman reaktion, ihanan sellaisen, että uskon taas kirjoittajan kykyihini myös suomeksi. ❤️’ Arvostan myös, että olette antaneet vastauksia kyselyyni! Tällä hetkellä sen perusteella, suurinosa käviöistä (tai…
Maaliskuun kuulumisia
Pahoittelen pitkää hiljaiseloa! On pitänyt tehdä tämäkin päivitys jo viikoja aiemmin, mutta aina tullut lykättyä. Kuten aiemminkin olen kertonut, minulla ei oikein ole ollut motivaatiota kirjoittaa suomeksi ja se johtuu paljolti palautteen puutteesta. Älkää ymmärtäkö väärin, olen kiitollinen kaikista reaktioista joita olen saanut ja siitä, että luette. Mutta aika on rajallinen ja koska englanniksi saan…
Sign up to receive updates!
Super tsempit uusien kotisivujen tekoon! 😇 Olen palaillut tänne aika ajoin lukemaan inspiroivia tarinoitasi ja nyt pelästyin pahan kerran että tämäkin saitti on kokonaan kadonnut.. 😭
-Lukija vuodesta 2010
Ps. Lisääthän aikanaan myös Rakkautta ja särkyneitä sydämiä (muistinkohan nimen oikein)
TykkääTykkää
Kiitos Mökö! ❤ Teen parhaani jotta saisi ennen vuoden loppua tarinat siirrettyä tänne! Ja muistit nimen oikein 🙂
TykkääTykkää
Täällä ikuinen fani päivystää vähän väliä! Tsemppiä ja päivityksiä tarinoihin tulee kun on tullakseen!😎
TykkääTykkää
Hei ja kiitos paljon kommentista! 🙂 Koitan piakoin saada rulettia tai rakkautta ja särkyneitä sydämiä päivitettyä!
TykkääTykkää
Ihanaa kun kirjoitat vielä,olen aiemmin lukenut sinun novellejasi. Mutta tuli tauko tähän väliin, nyt taas palasin kun piti etsiä jotain luettavaa, kun seksinovelli sivusto suljettiin.
TykkääTykkää
Kiva kuulla että löysit takaisin! Ja kiitos kun kommentoit! 🙂
TykkääTykkää
Hei. Siulla on mennyt varmaan linkit sekaisin kun luin tänään Rakkautta ja särkyneitä sydämiä niin se hyppää kohdasta ”jatka lukuun 6” ja ”10-15” suoraan lukuun 16, jolloin tipahtaa kyllä kokonaan hyvän klassikko novellin tarinasta.
TykkääTykkää
Hei kiitos kun kerroit! Kävin korjaamassa ja nyt pitäisi olla linkit ok. Kerro jos huomaat vielä jonkun häikän 🙂
TykkääTykkää
Kun tekstissä painaa jatka niin novellista 26 vai 27 hyppää ihan toiseen novelliin ja pysyy kaksi osaa siellä. Sekä 32 ei näy jatka versiona kun 31 painaa. Lisäksi ekan novellin kohdassa 10-15 novelli hyppää 16…
Tällaiset viat huomasin lukiessani.
TykkääTykkää
Tähän novelliin jäi koukkuun. Lukee joka ilta ja aamu muutamia lukuja😅 niin hyvin kirjoitettu, kun tempaisee lukijan mukaansa.
TykkääTykkää
Kiva kuulla että olet pitänyt! Ihan hauska tähän on koittaa taas palata usean vuoden jälkeen 😀
TykkääTykkää
Heippa ja kiitos kun toit nämä tietooni, koitan paremmalla ajalla käydä tarkistamassa nuo 🙂
ja luku 32. oli pienessä muokkauksessa, nyt lisätty: https://my-secret-shore.net/32-rss/
tavoite on saad 33 mahd pian 😀 Kesän aikana toivon …
TykkääTykkää
Sitä odotellessa. Itsekin muistin nuo ekat numerot sitten kadotin siun novellit ja palannut takaisin lukemaan siun hyviä novelleja😊
TykkääTykkää
Jännittyneenä ja malttamattomana odotan mitä 28 tarinan jälkeen Rakkautta ja särkyneitä sydämiä novellissa tapahtuu. Miten Peten luona vierailu menee?
TykkääTykkää
Mielellään kuulen lisää fiiliksiä tuon tarinan suhteen 🙂 Piti itsekin nyt lukaista läpi tarina, että olen kärryillä mitä siinä on oikeastaan tapahtunut ja ihan hyvä että kävin koska joitain yksityiskohtia olin unohtanut ja oli kyllä ihan hauska lukea nuoremman itsensä tekstiä. Kirjoitusvirheitä tuli useita vastaan, mutta myönnän että olin vielä toistaiseksi laiska enkä niitä jaksanut vielä korjailla. Palaan näihin.
En tiedä irtoaako enää vastaavia seksikohtauksia, nyt kun olen kirjoittanut niin harvoin… Mutta katsotaan, odotan itsekin jännityksellä mitä syntyy 😅
TykkääTykkää
Heippa, olisko mahdollista saada vanhaa Vaitia kokonaisuudessaan piakkoin? Joko englanniksi tai suomeksi. Uus vaiti on myös hyvä. Kirjoitusintoa!
TykkääTykkää
Kiitos E kommentista! Voisin lisätä englanninkielisen version takaisin piakoin (ehkä myös suomeksi,
en tiedä miksi se nolottaa enemmän 😅 )
TykkääTykkää
Hei taas! Oli taas kiva lukuhetki tämän tarinasi kanssa! Kyllähän ne Joni ja Misha ovat mun suosikkeja. Ei niistä saa tarpeeksi! Olis kuitenkin kiva lukea Jessen ja Markon reissusta Tukholmaan. Niin ja Antista myös. Kirjoita hänestä jotain kivaa, että se sais kipinän laihduttamiseen Mishan kanssa salilla ja tapais vaikka siellä jonkun kivan kaverin. Tällaisia ajatuksia heräsi. Tsemppiä ja luovia hetkiä kirjoittamiseesi musiikin kera! Terveisin Anita
TykkääTykkää
Kiitos Anita! Kommentit merkitsee todella paljon! Ja musta on tosi kiva kuulla lukijoiden mietteitä siitä mitä toivoisi tarinoilta. 🙂 Koitan piakoin palata tähän tarinaan!
TykkääTykkää
Jes kiitos vanhasta Vaitista! Ja kiitos kaikesta muustakin. Tykkään aina palata näiden tarinoiden pariin.
TykkääTykkää
Hei kiva kuulla, että tykkäät! Ja kiitos kommentoinista. 🙂
TykkääTykkää
Toivotan sinulle oikein ihanaa Joulun aikaa ja parempaa Uutta Vuotta 2022!
P.S. Toivottavasti sinulla riittää kirjoitusintoa vielä ensi vuonnakin!
TykkääTykkää
Kiitos Antsu! Ja oikein hyvää joulua ja uutta vuotta myös sinulle! Mä haluan uskoa, että ensi vuosi on tätä parempi kaikille 🙂 Ja uskon myös, että kirjoitusinto säilyy.
TykkääTykkää
Meinasin jo alkaa kiukutella että ei so just pull the trigger voi loppua noin, että Joni ja Misha ei olekaan yhdessä! Mutta onkin tullut uusi tarina heistä kahdesta. En ole vielä ehtinyt sitä lukemaan, mutta kiitos. Ja kiitos myös siitä että vanha vaiti on luettavana taas!
– E
TykkääTykkää
Veikkaan, että aika monella oli sama reaktio tuohon loppuun, joten tämä jatko tulee lievittämään kiukkua! 😁 Kiitos, että kommentoit! ❤️ Toivottavasti pidät tuosta jatkosta.
TykkääTykkää