”Kolgrim”
-Anne Ranta; päivitetty kirjoittajanimi- käy seuraamassa myös twitterissä.
En oikein tiedä mitä näihin kirjoittaa, enkä ole lainkaan vakuuttunut, että teitä välttämättä kiinnostaa, kuka tarinoiden takana on. Toisaalta, jos itse luen jotain mistä pidän, niin kiinnostun itse myös henkilöstä tarinan takana. Tässä siis infoa, mitä nyt keksin itsestäni kirjoittaa ja lukija päättää kiinnostaako 🙂
Kolgrim, mistä nimi tulee?… Lapsena toivoin kiihkeästi lemmikkiä, kunnes viimein isänikin heltyi ja sain kolme gerbiili sisarusta, kun olin 12-vuotias. Kolgrim oli noista siskoksista se ”pahis”, joka mm. puri yhtä siskoaan ja koetti myös … hm… ”rakastella” näiden kanssa muita kiihkeämmin. Koska kirjoittaja minäni on paljon suorempi ja ”pahempi suustaan” kuin arki minä, Kolgrim oli aika sopiva nimi!
Olen 38v nainen, minulla on kaksi lasta ja tämä on aiheuttanut nyt sen miksi tarinan kirjoittelu hiipui viimeisten kuuden vuoden aikana; oma aika ja jaksaminen on ollut kortilla. Mutta syyt ovat kyllä sen arvoisia!
Lapsena halusin näyttelijäksi tai kirjailijaksi tai luontokuvaaksi! (Avara luonto oli yksi suosikki ohjelmani.) Indiana Jones oli kova jätkä, argeologin ammatti olisi ollut jännä! Mutta aika epärealistinen….Lapsena unelmat vaihtuivat usein, kirjoittaminen on kuitenkin ollut pysyvin.
Historia oli lempiaineitani kuvaamataidon lisäksi koulussa. Lukiossakaan en vielä ollut varma mitä halusin tehdä ”isona.” Annoin elämän kuljettaa ja se kuljetti minut parturi-kampaajan opiskeluihin ja myöhemmin yrittäjäksi. Vaikka ensimmäisenä opiskeluvuotenani olin ihan varma, ettei minusta kyllä kampaajaa tule! Ajattelin olevani liian ujo kampaajaksi ja koin sen jutustelun jotenkin kiusallisena ja raskaana alkuun. Mutta näin siinä kävi, tässä ollaan ja siitä ujoudestakin on kasvanut ulos, ainakin jossain määrin. 🙂
Tarinoita olen tykännyt keksiä ja kertoa pitkään. Teininä kirjoittaessani ne alkoi hetero rakkaus/jännitys tarinoista, jossa oli jotain yliluonnollistakin, aaveita lähinnä. Jännitystarinoissa, nainen/tyttö oli usein pahiksen roolissa, koska olin kyllästynyt asetelmaan toisin päin. Minulla oli yksi suosikki tarina, jota hyvin intohimoisesti kirjoitin ja kehittelin 13-vuotiaana, ajatellen, että minusta tulee suuri kirjailija! Olen kuitenkin jo luopunut haaveesta ja hyväksyn olevani nettikirjoittelija salanimen takana.
Oikea kielioppi ei ole ollut, eikä ole vieläkään, vahvin alueeni, olin kasin oppilas äidinkielessä. Lukio aikaista äidinkielenopettajaani ärsytin kenties tahallani kirjoittamalla tragedioita, vaikka hän toivoi kevyitä, iloisia tarinoita, annettuaan ensin sanat: aihe on vapaa… (ei niin voi sanoa, jos ei tarkoita vapaata aihetta! 🙄 )
Mies/mies asetelmasta kiinnostuin jo aika varhain, noin 15-vuotiaana. Vaiti tarinan ensimmäiset tekstit ovat tuolta ajalta, harmi kyllä poltin suurimman osan näistä teksteistä joskus 20-vuotiaana kamalan myötähäpeän kourissa ja aloin kirjoittamaan sitä uudelleen, sen englanninkielisen version löydätte näiltä sivuilta.
Olen itse aika herkkä ja tunteikas ihminen ja puran niitä ajatuksia tarinoihini. En ole kokenut mitään niin kamalaa, kuin hahmoni, ahdistelua kyllä, kuten varmasti aika moni nainen. Olen tapaillut törppöjä kyllä, mutta ei mitään tarinoitteni iljetyksiin verrattavaa.
Jotain tuntemuksia ammennan omasta elämästäni. Ota pieni pala totuutta ja liioittele sitä! Liioittele huolella -toimii välillä. Kymmenen vuotta sitten esimerkiksi sairastuin krooniseen sairauteen; MS (tai se diagnosoitiin), joka silloin tuli aika isona shokkina ja jonka kuvittelin vaikuttavan elämääni suuremmin. Silloin kävin mm. ajatuksia läpi siitä, että joutuisin luopumaan paljosta, murehdin voiko melko tuore parisuhde kestää, voiko poikaystävä sietää sellaista ”mörköä” meidän rinnalla, tarvitseeko hänen. Kyllä hän onneksi sieti ja rauhoitteli minutkin ❤ Onneksi tuo mörkö on myös osoittautunut paljon leppoisammaksi kaveri tai riesaksi, kuin alkuun pelkäsin.
Loppuun vielä; kiitos että olette löytäneet sivuilleni ja kiitos että luette! ❤️ Palautetta tietenkin toivoisin enemmän, mutta otetaan se mikä saadaan 😘
My secret shore 
Kiitos esittelystäsi!
Jos kiinnostun jonkun kirjailijan kirjoituksista, haluan saada tietoa ihmisestä itsestään. Mikä saa hänet kirjoittamaan sellaisia tarinoita? Mistä hän saa ideansa, inspiraationsa? Mitä hän itse saa tarinoittensa kirjoittamisesta? Miltä hänestä itsestään tuntuu kirjoittaa?
Sitten kun tiedän enemmän kirjoittajasta, tarinat aukeavat minulle aivan eri lailla, koen saavani niistä enemmän irti. Moni sinun tarinasi on laittanut minut ajattelemaan montaa eri puolta homoudesta, neukkuvihasta, ihmisyydestä, ihmisten välisestä rakkaudesta.
Toivottavasti jaksat/ehdit/viitsit kirjoittaa tarinoitasi, ne ovat upeita! Kiitos!
TykkääTykkää
Kiitos kommentistasi! Merkitsee paljon! ❤️
Ennakkoluulot ovat minusta kiinnostavia käsitellä. Minun rakas, edesmennyt, isoisäni oli hyvin katkera venäläisille ja reaktio oli hyvin voimakas, kun venäläisistä oli puhe. Heidän kotipaikkansa jäi rajan taakse ja hän kovasti ikävöi sitä aina kuolemaansa asti. Hän oli sota-aikana teini-ikäinen, joten muistot olivat varmasti vahvoja. Isoäitini puolestaan oli sotalapsena Ruotsissa ja oli hieman herttaisen huvittavaa miten isoisäni ei oikein ruotsalaisistakaan pitänyt, taisi hieman ”ärsyyntyneenä” aina kuunnella, kun isoäiti soitteli Ruotsiin siskoilleen 😅 En kyllä tiedä mikä niissä ruotsalaisissa sitten häntä otti pannuun, mutta huvittuneen lämpöisesti häntä aina muistelen. Tällaisista kuitenkin esimerkiksi nappailee jotain pientä tarinoihin.
Isoäidin puolelta meidän suvussa on myös romaniverta, joka minussa ei näy kyllä pätkääkään, mutta isäni ja siskoni ovat näitä ”mustalaiskommentteja” joutuneet kuulemaan nuorina.
Olen itse luonteeltani välillä tuskastuttavan kiltti ja minusta on hauska kirjoittaa Jonin tyylisiä hahmoja, jotka sanovat ajatuksensa hyvin suoraan. On useita tilanteita, joissa itsekin välillä haluaisi olla vähän ”vittumaisempi”, mutta ei minusta siihen ole, jään liikaa aina analysoimaan sanomisiani ja poden jäätävän huonoa omatuntoa, jos olen jonkun mielen pahoittanut tahtomatta tai tahallaan.
Jonin hahmo syntyi, kun purin tuskaisaa eroa ja annoin exäni etunimen hahmolle, ajatellen, että hän olisi täysi kusipää RSS tarinan alusta loppuun, ei kyllä ulkonäöllisesti mitään samaa. Joni on oikeastaan Roni= kämppikset, minua huvitti kun luin tuota tarinaa uudestaan ja tajusin, että hetkinen, tuossa nimessä on vain yksi kirjain eroa. Jonin hahmoon kyllä tykästyin kovasti, kuten näkyy, eli paljon miellyttävämpi hahmo kuin piti olla.
Kyllä sitä siis väkisin ammentaa joitain asioita omasta elämästä, mutta suurin osa siitä on vain hyvin vilkaista mielikuvitusta. Ja kuten sanoin, pidän näiden vaikeimpien aiheiden kirjoittamista hyvin kiinnostavana. Toisaalta, nyt kun ajattelen esim. Jonin ja Mishan hahmoa, haluaisin kovasti tarjota heille onnellisen ja höttöisemmän jatkon, mutta katsotaan mihin päästään!
TykkääTykkää