5. Olet yhä sinä

Kirjoittajan kommentti: Päivitys viimein! Anteeksi, että siinä kesti. Tätä olen pyöritellyt jonkin aikaa, päätin pätkäistä hieman lyhyemmäksi kuin mitä lukuni ovat aiemmin olleet. Se on vielä sanottava, että en ole opiskellut fysioterapiaa, en tunne ketään läheisesti, joka opiskelee. Minulla on vain arvailuja mitä siellä voisi olla, joten älkää odottako faktoja. ❤️Juoksua harrastan fiiliksen ja mahdollisuuksien mukaan ja polvi on välillä vihoitellut. Mutta jälleen; antakaa mahdolliset asiavirheet anteeksi. 🙂

5.luku

Polvea vihlaisi, Eelis hidasti askeliaan harmistuneena. Sitä oli tapahtunut nyt muutaman kerran hänen juostessaan ja jokainen vihlaisu palautti mieleen sen mitä sen takana oli. Hän nieleskeli ja koitti puskea muistot syrjemmälle, juoksuaskeleet muuttuivat kävelyksi ja kipu lakkasi.

 Typerä nivel Hän ajatteli kävellessään. Hän oli jo ilmoittautunut puolimaratoonille keväällä, eikä hänellä ollut varaa siihen, että polvi alkaisi vihoitella nyt. Sitä paitsi, juoksu oli hänen henkireikänsä, se, jolla nollata ahdistus ja nyt nuo vihlaisut yrittivät viedä häntä takaisin sinne, minne hän ei halunnut palata.

Lenkki oli kuitenkin parempi jättää lyhyeksi sillä kertaa, tarkastaa tilanne, ettei se menisi pahemmaksi. Asfaltilla juoksu oli ollut luultavasti virhe. Ehkä polvituki hetkeksi? Ehkä… Kaipa se oli hyvä opiskella alaa, joka erikoistui tällaisen hoitamiseen. Jokin hänen juoksutavassaan kaipaisi luultavammin korjaamista.  

Hän tuli kotiin, kävi suihkussa ja tutki sitten polveaan, turvotus oli hyvin lievää, mutta tarkoitti että juoksu oli nyt jätettävä minimiin. Huokaisten hän haki kylmäkääreen pakkasesta.

Juoksijan polvi oli tietenkin yleinen vaiva, mutta Eelis arveli, että se isku tammikuussa vaikutti hänen tilaansa. Kyseessä oli sama polvi.

 Mishalta oli tullut viesti, se sai hänet hymyilemään.

”Jamilla alkaa taas lähteä joulu lapasesta.” Misha oli kirjoittanut ja oli laittanut kuvan heidän olohuoneestaan, jonne oli jo asetettu joulukuusi koristeineen, vaikka oli vasta marraskuun 18. päivä. ”Joululauluja ja pipareita. En tiedä miten tätä vielä jaksaa kokonaisen kuukauden, mutta taidan olla malttamaton myös toisesta syystä. Mitä sinulle kuuluu?”

Eelis hymyili hieman haikeana, puraisi huultaan, olomatta täysin varma mitä vastata. ”Ihan hyvää. Olen yrittänyt välttää joulukoristeita ja musiikkia. Kaupoissa siltä ei pääse pakoon.” Hän kirjoitti, mietti hetken ja pyöräytti silmiään. Ei, ei hän näin tylsää vastausta voisi lähettää. Eelis pyyhki tekstin, katseli jalkaansa, jonka oli asetellut tyynyn päälle kylmäkääreen kanssa. ”Reväytin polveni. Ilmoittauduin keväällä puolimaratoonille Lontoossa. Mitenhän minun käy.”  Hän mietti hetken ja lähetti viestin, vaikka oli samalla pohtinut, olisiko ollut parempi sanoa, että odotti Mishan tapaamista. Tosiasiassa hän mietti sitä lähes jatkuvasti sen jälkeen, kun he olivat sopineet siitä.

”Uskon että hyvin. Kunhan muistat lepuuttaa jalkaasi nyt. Olen varma, että voittaisit ainakin minut, juoksu ei ole ollut oma juttuni.” Misha vastasi.

”Voisit alkaa treenata, otetaan kisa ensi vuonna. Saat etumatkaa harjoitteluun, kun joudun ottamaan rauhallisemmin nyt jonkin aikaa.” Eelis puraisi huultaan ja lähetti viestin.

”Hyvä on, haaste vastaanotettu ja hyväksytty.”

”Olet rohkea!” Hän virnisti. ”Olen kuitenkin oikeasti jo aika hyvä. Ennätys kilometrinopeus oli 2.30”

”Siis mitä?” Misha kirjoitti ja Eelis virnisti katsellessaan Mishan kirjoittavan lisää. ”Nostan kädet pystyyn. Voitit jo.”

”Noinko helpolla luovutat?” Eelis virnuili. ”Missä minun palkintoni sitten on?”

”Saat sen, kun tulet käymään. Juhlallisin elein luovutettuna, lupaan sen.”

”Mielenkiintoista.” Hän vastasi. ”Odotan jännityksellä.” Hän lisäsi.

”🏆🥁” Misha laittoi ja Eelis nauroi ääneen. Misha ja emojien käyttö oli eriskummallista.

”Miksi tuo rumpu?” Hän kysyi yhä hymähdellen.

”Rummun pärinää jännitykseksi. Minuakin vähän jännittää.”

”😆 ❤️” Eelis epäröi hetken ja lähetti, tunsi jännityksen rinnassaan. Tunsi olonsa hieman typeräksi. Miksi hän oli laittanut sydämen? Nyt Misha ajattelisi että… Vai olisiko se niin paha kuitenkaan, jos ajattelisi, koska kyllä hänkin ajatteli ja halusi… Ja äh, mitä hän halusi? Puhelin piippasi.

”❤️” Ja virne pysyi Eeliksen huulilla. Misha ei tosiaan ollut emoiji tyyppiä, joten tällainen… Hänen hymynsä pysyi liimattuna hänen huulilleen koko loppupäivän ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hänen mielensä ei tuntenut pusertavaa ahdistusta.

**^^**^^

Seuraavana päivänä hänellä oli iltavuoro koulupäivän jälkeen. James oli käynyt, katsellut häntä jälleen hieman kummallisesti, ehkä hieman erikoisemmin kuin aiemmin mutta Eelis ei ollut täysin varma mitä katse tarkoitti. Oli kuin James olisi halunnut kysyä jotain mutta jätti sitten asian sikseen.

Sitten oli ollut yksi asiakas, jonka Eelis muisti käyneen usein ja mies usein vaihtoi muutaman sanan. Sinä iltana mies tuntui katselevan häntä kuitenkin erikoisen pitkään, norkoillen tiskin lähellä.

”Oletko koskaan miettinyt mallin hommia?” Mies kysyi ja Eelis häkeltyi hieman. Naputteli konetta hieman hermostuneena yrittäen näyttää siltä, että oli tekemässä jotain tärkeää. Mitä hittoa hänen pitäisi vastata?

”Ei se ole oikein minun juttuni”, hän vastasi vältellen ja vilkaisi miestä, hymyillen ohuesti. Mies tuijotti häntä häiritsevällä tavalla ja hymyili lopulta takaisin.

”Sääli, sinusta olisi siihen. Sinulla on mieleenpainuvat kasvot.” Mies sanoi hymyillen yhä jotenkin ovelasti tai ehkä Eelis kuvitteli? Hän katseli hermostuneena koneen näyttöä, hymähti ja toivoi, että mies lähtisi. Hänen sydämensä tykytti rinnassa. ”Mikä sinun nimesi on?” Eelistä ahdisti, ei olisi halunnut vastata. Hän katsahti muita ihmisiä hieman kauempana.

”Eelis”, hän lopulta mutisi. Mies nojaili yhä tiskin lähellä, katse tuntui porautuvan häneen.

”Eelis”, mies toisti hitaasti. Ja Eelis toivoi, että voisi käskeä tätä painumaan vittuun. ”Kaunis nimi, mistä olet kotoisin?” Hitto, voisiko tyyppi nyt vain mennä.

”Minulla on nyt työt kesken.” Hän lopulta vastasi hieman kylmällä sävyllä.

”Minä olin vain utelias, en tarkoittanut pahalla.” Mies jäi yhä viipyilemään tiskin eteen. ”Kuule, jos muutat mielesi niistä mallinhommista, ota yhteyttä”, hän sanoi ja laski käyntikortin tiskille Eeliksen eteen.  Hermostuneisuus kasvoi, hän ei osannut reagoida. Hän katsahti mieheen häkeltyneenä, joka kohtasi hänen katseensa virnistäen jokseenkin epämiellyttävästi.

Lähestyvät askeleet sivulta saivat Eeliksen kääntämään katseensa. Hän hieman hätkähti nähdessään kuntokeskuksen omistajan, sen vaalean miehen, jota oli nähnyt vain muutaman kerran ohimennen.

”Trevor, toivottavasti et häiritse työntekijääni?” Mies kysyi, hieman varovaisen moittivaan sävyyn.

”Ei, enhän minä. Kunhan juttelin”, mies naurahti. ”Jatkan matkaani”, Hän lisäsi ja lähti kävelemään kohti pukukoppeja.

”Toivottavasti hän ei oikeasti häirinnyt sinua? Hänellä on tapa jäädä juttelemaan ja kyselläkin hieman kummallisia.” Vaalea katseli häntä kysyvästi. Miehellä oli miellyttävät kasvot, harmaansiniset silmät, vaaleat lyhyet hiukset, tummemman vaaleat kuin Mishalla, vähän Daniel Graigin näköä, mutta nuorempi.

”Ei, ei tässä mitään”, Eelis vastasi vältellen.

”Olen pahoillani, tajusin etten ole edes esitellyt itseäni sinulle. Olen Sam.”

Eelis hymyili miehelle. ”Eelis”, hän vastasi ja mies katseli häntä hetken uteliaana.

”Olet Suomesta, jos muistan oikein?” Hän kysyi ja Eelis nyökkäsi yhä hymyillen.

”En ole koskaan käynyt, mutta olisi hienoa joskus. Olen kuullut paljon hyvää”, Sam sanoi, Eelis arveli, että se oli enemmänkin jotain mitä useat tunsivat kohteliaaksi sanoa. Hän oli kuullut sitä niin paljon niiltä, jotka kyselivät mistä hän oli kotoisin. Tuskin puoletkaan niistä ihmisistä oikeasti olivat harkinneet juuri nimenomaan Suomeen matkustamista.

”Se on kaunis paikka. Kunhan et tule marraskuussa”, Eelis vitsaili ja mies naurahti.

”Niinkö?”

”Niin, tietenkin jos pitää elämysmatkasta ankeuteen. Pimeään toivottomuuteen, jossa ihmisistä on imetty kaikki halu olla sosiaalisia ja hymyillä. Pohjola on vähäin kuin Mordor siihen aikaan vuodesta, jos haluaa kokea sen, niin sitten marraskuu Suomessa on oikea paikka.” Eelis nyökkäsi ja katsoi koneen näyttöä. Mies nauroi uudestaan.

”Kuulostaa kiehtovalta. Mitä vuoden aikaa sitten suosittelisit?” Mies tiedusteli uteliaana.

Eelis mietti hetken. ”Riippuu, itse pidän toukokuusta, loppupuolella saattaa jopa olla lämmin, mutta kaikki on vaalean vihreää kaunista ja valoisaa, Mordorin sijaan kohtaat siis enemmänkin Konnun. Ihmiset ovat onnellisia ja hymyilevät. He imevät valoa varastoon.”  Hän oli hieman järkyttynyt tajutessaan, että puhui näin normaalisti ja rennosti miehelle, jonka kanssa ei ollut aiemmin jutellut.

Uteliaisuus miehen katseessa kasvoi. ”Mordor ja Kontu, vai? Toinen Taru sormusta Herran fani?” Sam virnisti ja Eelis katsahti tähän lyhyesti, hymyillen.

 ”Luen kolmatta kirjasarjan osaa parhaillaan, elokuvat olen jo nähnyt, joten joo… Pidän niistä.”  Hän päätti ja nyökkäsi. Eelis hämmästeli yhä, miten rennoksi tunsi olonsa verrattuna siihen keskusteluun äskeisen asiakkaan kanssa. Joillain ihmisillä oli kaiketi van sellainen… aura? -Hän mietti ja tunsi olonsa miedosti huvittuneeksi sanasta, joka oli juolahtanut hänen mieleensä.  Se oli sellainen, jota esimerkiksi Sonja olisi saattanut käyttää. Mitähän hänellekin kuului?

”Minä olen tosi fani, joten luulen, että sait myytyä minulle matkan jo ihan tuolla perusteella.” Sam naurahti, hiljeni hetkeksi ja jatkoi. ”Miten olet viihtynyt täällä?”

”Töissä?” Eelis kysyi.

”Niin no täälläkin ja Lontoossa yleisesti.” Sam kaatoi itselleen kupillisen teetä. ”Haluatko sinä?”

Eelis nyökkäsi ja mies ojensi hänelle kupin täytettyään sen. ”Olen viihtynyt hyvin, kiitos. Olen kiitollinen, että sain tämän työn.”

”Me olemme kiitollisia, että saimme sinut. Olet saanut yllättävän paljon palautetta lyhyessä ajassa. Pelkkää hyvää siis.”

”Ai, se on mukava kuulla”, Eelis nosti kupin huulilleen ja joi.

”Toivon, että jos tulee jotain, mitä tahansa. Epämiellyttäviä tilanteita tai sellaista, niin älä epäröi kertoa. En halua, että kukaan henkilökunnasta tai asiakkaistakaan, kohtaa minkäänlaista ahdistelua.” Eelis katsahti miestä, joka katsoi merkitsevästi käyntikorttia, jonka edellinen mies oli jättänyt hänelle. ”Näytit hieman vaivaantuneelta. Oliko siinä jotain?”

Eelis oli hiljaa, otti käyntikortin ja heitti sen viereiseen roskakoriin. ”Ei mitään sellaista minkä kanssa en pärjäisi, sanoisin kyllä, jos olisi.” Hän vakuutti.

”Hyvä, no niin, minunkin on palattava töitteni pariin. Muista, että aina saa tulla juttelemaan.” Mies huikkasi, hymyili ja poistui kohti toimistoa. Eelis siirsi huomionsa kahteen naiseen, jotka lähestyivät vastaanottoa ja jatkoi työskentelyään.

**^^**^^**

Heidät oli jaettu pareihin ja James oli sattunut hänen parikseen. Parin työn tarkoitus oli asiakaskohtaaminen ja liikunnassa ohjaaminen huomioiden asiakkaan lähtökohdat. Tarkoitus oli keksiä ongelma, jonka kanssa kaipasi apua treenaamiseen. Eelis oli ensimmäisenä saanut asiakkaan roolin eikä hänen luonnollisesti tarvinnut keksiä ongelmaa, sillä hänellä oli se jo omasta takaa.

Hän oli toivonut, että voisi olla Sarahin pari, mutta kaipa hänen oli hyvä tutustua muihinkin. Silti, James… Hän toivoi, että se olisi ollut joku toinen.

”Toivoinkin, että olisimme pari”, James hymyili heidän löydettyään istumapaikat. Eelis hymyili, toivoi sen vaikuttavan rennolta. ”Emme ole ehtineet oikein jutella kunnolla.”

”Niin”, Eelis myönsi ja katseli papereitaan. ”No minulla on oikeasti ongelmia polveni kanssa.  Se kipeytyy helposti, kun juoksen, reväytin sen viikonloppuna.”

James katseli häntä huvittuneena. ”Heti asiaan vai?” Hän virnuili. ”Miksi minusta tuntuu, että olet jotenkin vaivaantunut seurassani?” Hän kysyi ja kallisti päätään. He istuivat vastatusten toisiaan. Muiden tasainen puheensorina kuului ympäriltä. Osa oli jo mennyt salilaitteille heidän takanaan.

”En ole vaivaantunut”, Eelis kielsi, vaikka tiesi valehtelevansa.

”Olit Suomesta eikö niin?” James kysyi. ”Miten sinä keksit tänne hakea opiskelemaan? Eikö sielläkin ole ihan hyviä kouluja.”

”On”, Eelis huokaisi. ”Olen vain aina halunnut tulla Lontooseen, kelpaako?” Hän kysyi ja tajusi kuulostavansa tarpeettoman tylyltä. ”Anteeksi, olen nukkunut huonosti ja siksi taidan olla vähän huono keskustelukumppani.”

”Ei haittaa, ymmärrän kyllä, saanko katsoa polveasi?” James kysyi. Eelis oli hiljaa hetken, niin… Tämä kuului asiaan, tämä tulisi olemaan heidän työtään joskus. Silti, tuntui jotenkin kiusalliselta nostaa housujen lahjetta, niin että James pystyi tunnustella hänen jalkaansa. Tämä oli varmaankin intiimein kanssakäyminen toisen miehen kanssa, joka hänellä oli ollut sitten… No… sen jälkeen.

Jamesin kosketus oli erilainen kuin lääkärin, siksi koska… Eelis aisti toisen kiinnostuksen ja kädet tuntuivat viipyilevän hänen jalallaan tarpeettoman pitkään. ”On se vähän turvoksissa tästä”, James totesi. ”Sattuuko tämä?” Hän kysyi painellen jalkaa varovasti.

”Ei oikeastaan”, Eelis vastasi.

”Sattuuko se, kun kävelet?”

”Aavistuksen, ei pahasti. Ei samalla tavalla kuin silloin kun juoksen.”

”No, se sinun on laitettava tauolle, kunnes polvesi paranee.”

”Joo, tiedän”, Eelis huokaisi lähes kyllästyneenä.

”Hei, minun on nyt esitettävä hoitajaasi ja sinun asiakasta, joka ei tiedä, okei?” James virnisti ja Eelis katsoi häneen ja hymyili lopulta.

”Hyvä on”, hän huokaisi. James katsoi hänen silmiinsä, kädet yhä hänen polvellaan ja Eelis tunsi olonsa kiusaantuneeksi. Hän liikahti niin, että James tajusi siirtää kätensä ja Eelis sai laskettua lahkeensa.

”Okei, tehdään muutama venytysliike, sitten teen sinulle kuntoutussuunnitelman.” James puheli ja teki muutaman merkinnän papereihinsa.

”Miten sinun ja Sarahin tapailu menee?” James kysyi neuvoessaan venytysliikkeitä. Äänen sävyssä oli tietty sävy, epäilys, huvittuneisuus, jokin mistä Eelis ei pitänyt.

”Minun piti olla nyt asiakas ja sinun terapeuttini, joten…”

”Tarkoittaako se, etten saa jutella asiakkaani kanssa?” James kuulosti jälleen huvittuneelta ja Eelistä ärsytti, että hänen vastauksensa oli varmastikin vain vahvistanut Jamesin epäilyksiä ja… No, hänen olonsa oli typerä.

”Olemme ystäviä Sarahin kanssa.”

”Ei muuta?” James kohotti kulmaansa. Hitto tämä oli kiusallista, Eelis vältteli toisen katsetta. Mitä tähän nyt pitäisi vastata?

”Niin, ei muuta.”  Hän myönsi.  ”Oletko sinä Lontoosta alun perin?” Eelis päätti vaihtaa nopeasti aihetta.

”En, olen Brightonista. Oletko koskaan käynyt?”

”En”, Eelis vastasi lyhyesti ja James katseli häntä hetken hiljaa, pieni hymynkare huulillaan.

”Mitä teit aikaisemmin Suomessa? Opiskelitko vai kävitkö töissä?” James uteli. Eelis ei pitänyt hänen utelustaan sillä ei oikein tiennyt mitä vastata.

”Sekä että”, hän kohautti harteitaan, vältellen toisen katsetta.

”Mitä sinä teit työksesi?” James kysyi. Eelis mulkaisi häntä kulmiensa alta, huokaisi ja jatkoi venytys liikettä.

”Kuntosalilla niin kuin täällä”, hän vastasi kylmempään äänen sävyyn kuin oli suunnitellut.

”Ei muuta?” James kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen ja Eelis tunsi epämielyttävän tunteen vatsanpohjassaan. Toinen hymyili jotenkin epäilyttävästi tai ehkä hän kuvitteli? Tai ehkä… Sydän löi aavistuksen nopeampaan.

”Ei muuta.” Hän vastasi ja vältteli jälleen katsomasta Jamesiin.

”Sinusta on kyllä vaikea saada irti mitään”, James lopulta naurahti pudistellen päätään. Eelis nosti katsettaan. ”Et tosiaan taida olla kovin sosiaalinen. Tai sitten se johtuu minusta?”

Eelistä ärsytti, jostain syystä. Ei hän halunnut olla tällainen ihminen, hän halusi… Hän ei ollut varma.

”Sanoinhan, että olen väsynyt, okei?”

”Niin, niinhän sinä sanoit”, James myönsi hymyillen. ”Kuule, olen vain utelias tutustumaan sinuun paremmin. Olen kiinnostunut pohjoismaista, viikingeistä ja sellaisesta.” Hän sanoi ja Eelis naurahti hieman.

”Joo, no, ei se viikinki juttu ole näkyvää meidän nykyisyydessä”, hän sanoi ja kohotti kulmaansa, hymyili kuitenkin vaikuttaakseen rennommalta kuin oli. James nyökytteli.

”Joo, no… En odottanutkaan sitä”, James virnisti. ”Sinulla on tuollainen viikinki tyylinen koru.” Hän nyökkäsi päätään ja katsahti Eeliksen kaulaan. Eelis nosti kätensä ajatuksissaan Mishan antamalle korulle, jota oli pitänyt oikeastaan koko Lontoossa olo aikansa, muistuttamaan… Niin, Mishasta… Siitä oli jo kaksi ja puoli vuotta. Kummallista mitä kaikkea oli ehtinyt tapahtua niin lyhyessä ajassa. Ja kun hän ajatteli itseään silloin, kun pelko tulevasta oli jollain tasolla kytenyt, mutta silti… Se mitä tapahtui, oli loppujen lopuksi niin absurdia, että…

”Kuule Eelis, en halua saada sinua vaivaantumaan. Haluan tutustua sinuun, onko se niin paha?” James sanoi ja sai hänet havahtumaan ajatuksistaan.

”Anteeksi, ei tietenkään… Minä vain, olen väsynyt, niin kuin sanoin.”

”Okei, no… Haluaisitko joskus lähteä kahville tai jotain?” James kysyi ja Eelis katsahti häneen ehkä hieman säikähtäneenä sillä Jamesille tuli kiire sanoa lisää. ”En tiedä miten hyvin olet ehtinyt vielä tutustua Lontooseen, mutta uskon, että tiedän vähän enemmän hyviä paikkoja kuin Sarah… Tai niin.” Hän kohautti olkiaan. ”Indie klubeja ja sellaisia, jos kiinnostaa… Niin, ja jos Sarah haluaa tulla myös?”

”Mmm… Olen kyllä aika kiireinen yleensä… töissä.” Eelis mumisi, mutta häntä inhotti, miten antisosiaaliselta vaikutti. ”Mutta ehkä joku kerta”, hän kohautti olkiaan ja oli kiitollinen, kun näki opettajan kävelevän heidän luokseen tarkistamaan Jamesin suunnitelman.

Tuntien päätteeksi James kysyi hänen numeroaan, koska heidän parityöskentelynsä jatkuisi ja se olisi järkevää; James perusteli. Eelis ei oikeastaan olisi halunnut antaa numeroaan, häntä ahdisti ajatus, että James lähettelisikin jotain muita viestejä kuin mitä heidän opiskeluprojektinsa vaatisi. Ja se hetki, kun hän yritti keksiä järkevää syytä miksi ei, oli kiusallinen. Lopulta hän tiesi, ettei ollut mitään järkevää syytä, että olisi aika outoa jos hän sanoisi ettei halunnut antaa numeroaan. Ihmiset tekivät tätä, vaihtoivat yhteystietoja, etenkin opiskelutovereidensa kanssa.

Joten hän pahoitteli hetkellistä ajatuskatkostaan, otti Jamesin puhelimen jota toinen tarjosi ja näppäili numeronsa. Mielessään hän toivoi, ettei James lähestyisi millään muulla kuin koulutyöllä. Eniten hän pelkäsi ahdistavaa tunnetta, jonka Akin viestit olivat tuoneet. Eelis koitti vakuuttaa, ettei sellainen toistuisi, ettei hänellä yksinkertaisesti voinut olla niin huono tuuri. James oli mukava, normaali mies. Kaikki oli hyvin.

Koulun päätteeksi kotona hän huomasi saaneensa Mishalta viestin.

”Olin tänään juoksumatolla salilla. Juoksin(hölkkäsin) kokonaiset 25 minuuttia, ”etenin”3,7km… Joo, niin mietin vain että siinä ajassa sinä olisit jo juossut yli tuplat enemmän… kolminkertaisen matkan miltei. Kisa on aika epäreilu. Onneksi julistin sinut jo voittajaksi, vai mitä?”

”Niin… No en minä kaikkia kilometrejä vedä sillä ennätysnopeudella 😉 Ja sitä paitsi, sain juoksukiellon, kunnes tämä polviasia on perempi, eli jatka vain treeniä. Tuosta on hyvä jatkaa.”

”Okei… eli… jos treenaan, saan osallistua sille maratonille kanssasi?… Tai… Voinko osallistua huoltojoukkoihisi?”

Eelis naurahti. ”Mitä siihen kuuluisi?”

”Nesteytystä, pyyhkisin hikeä otsalta, löyhyttäisin sellaisella … mikä se on sellainen, ah viuhka! Ja ehkä lihashierontaa?” Eelis kohitti kulmaansa näki Mishan kirjoittavan lisää. ”Siis tarkoitan, harteita ja ehkä pohkeita, auttaisiko se?”

”Tuota, kuulostaa hienolta, mutta en tiedä… Muut juoksijat voisivat olla kateellisia. Sitä paitsi siellä on juomapisteitä kyllä.” Hän kirjoitti ja tajusi kuulostavansa nuivalta. ”Mutta voisithan sitä tulla kannustamaan, jos siis saan tuon polven kuntoon ja voin osallistua.”

”Saan siis tulla Lontooseen? Saanko viimein nähdä sen hanan ja sen maton livenä?” Eelin puraisi huultaan, hymyili hieman, katsoi Mishan kirjoittavan.  ”Siellä oli ihan kivan näköisiä bed & breakfast tyylisiä paikkoja missä yöpyä… Myönnän, olen katsonut.”

Eelis aavisti, että Mishalla oli ollut kiire korjata ja varmistaa ettei hän olettanut, että saisi jäädä yöksi. Vaikka… Olisiko se niin kamalaa? Eelis mietti ja katsoi asuntoaan, hyvän kokoinen yksiö, kyllähän sinne mahtuisi. Mutta olisihan se aika jännää, vatsanpohjaa nipisti, kun hän ajatteli Mishaa asunnossaan ja sitten he…

Hän puraisi huultaan puhelin yhä kädessään. Misha ei tekisi mitään mitä hän ei haluaisi, siitä hän oli varma. Misha ei ylittäisi rajoja, joten ei siitä olisi oikeasti mitään haittaa, jos…

Mutta jos hän nyt sanoisi, että se on ok, ajattelisiko Misha, että…? Eelis katsoi puhelimen ruutuaan, Misha varmasti odotti hänen vastaustaan. ”Olet tervetullut Lontooseen. En osaa ( tai jaksa 😉 ) tehdä niin hienoa aamupalaa, mutta kaipa tännekin mahtuisi, jos hommaan jonkun patjan lattialle.” Hänen sydämensä tykytti ja hän mietti hetken ennen kuin laittoi viestin.

Ei kestänyt kauaa, kun Misha soitti hänelle. Eelis hymyili, ”hei”, hän vastasi.

”Hei kakara”, Misha sanoi ja Eelis virnisti, sydän löi jännittyneenä. ”En tiedä miksi kirjoittelemme viestejä, kun voimme puhua. Vai onko huono hetki?”

”Ei, leputan polvea”, Eelis sanoi. ”Harmittaa, koska haluaisin lähteä juoksemaan.” Hän huokaisi.

”No, sinun pitää malttaa, vaikka tiedän, että se on vaikeaa…. Kiva kuulla ääntäsi”, Misha sanoi.

”Hm… samoin”, Eelis suoristautui, veti polvet rintaansa vasten ja katsoi ulos ikkunasta pimenneeseen iltaan. ”Vieläkö teillä soi joululaulut?” Hän pyöräytti silmiään ja katsoi alas varpaitaan.

”Joo, viime viikolla se oli Antti Tuiskun joulu… Nyt on siirrytty Sinatraan, se on parannus.”

”Mitä sinulla on Tuiskua vastaan?” Eelis naurahti.

”No, ei minulla mitään vastaan ole. Sinatrasta pidän kuitenkin enemmän, olen sillä tavalla vanhanaikainen.”

”Niin, vanhat klassikot on parempia”, hän myönsi.

”Aivan… Joten, soitin sinun tarjoukseesi liittyen. Minusta olisi mahtavaa saada yöpyä patjalla sillä kokolattia matolla.”

”Okei… No, hommaan sellaisen patjan”, Eelis virnisti ja nyppi sukkiaan.

”En malta odottaa”, Misha myönsi. ”On ollut ikävä sinua.”

Eelis hymyili ja puraisi huultaan. ”On minullakin sinua”, hän myönsi hiljaa. Se tuntui pelottavalta sanoa ääneen, mutta se oli totta.

”Se on hyvä kuulla, Joni…” Misha sanoi lempeällä äänellä ja tällä kertaa Eelis ei tuntenut tarvetta korjata nimeä.

©️Kolgrim

A/N: Kiitos, kun luette, kuulen mielelläni mielipiteitä kuten aina. Nämä hahmot ottavat nyt tätä tarinaa haltuun vähän eri tavalla kuin aiemmin suunnittelin 😅 Näin käy aika usein, enkä ole aina varma onko se hyvä vai ei. Peukuillakin voi kertoa, jos sanoilla ei halua. Kiitos kaikille jotka olette laittaneet peukkuja tähän asti, nekin merkkaavat paljon ❤️ Arvostan myös, kun olette käyneet vastaamaan kyselyihin, kiitos siitä!

Advertisement

2 vastausta artikkeliin “5. Olet yhä sinä

  1. Oli aika iisi osa, liekö tyyntä myrskyn edellä?

    Toivottavasti tulossa ei ole kovin ikäviä tapahtumia?!? Ettei se asiakas tuota harmeja Eelikselle, ehdottaessaan niitä mallintöitä. Tuntuu kuin hän olisi tunnistanut Eeliksen kasvot, vaikuttaa nilviäiseltä koko mies!

    Jameskin taitaa käydä aika ”kuumana” Eelikseen, ehdottelee varmaan kohta treffejä? Toivottavasti hän ei tee pahaa nuorelle miehelle. Juuri kun hän alkaa pikku hiljaa toipua tapahtumista.

    Ja ihanaa kun Misha ja Eelis ovat lähentyneet! Tekee niin sydämelle hyvää lukea välillä noista lämpimistä rakkaudenosoituksista.😍

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos Anita, kun kommentoit! ❤
      (Joni) Eelis on nyt menossa parempaan suuntaan ainakin, mutta aikamoinen nilviäinen tuo asiakas taitaa olla. Se tuleeko nilviäiselle isompaa roolia jää nähtäväksi. Mutta sen tiedän varmasti, ettei Eelis joudu enää kokemaan mitään sellaista kuin Chrisin ja Akin kanssa.
      Olisihan Eelikselle ottajia, mutta sydän taitaa aika vahvasti sykkiä Mishan suuntaan. Näitä lähentymiskohtauksia on ihana itsellekin kirjoittaa 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s