-Sushia-
“Oletko syönyt sushia ennen?” Misha kysyi asettaessaan noutoruokapakkaukset keittiöntasolle. Nuorempi mies lähestyi ja pudisti päätään ennen kuin istuutui pöydän ääreen.
”Mutta minulla on tunne, että koen pian ensimmäisen kertani”, Joni virnisti. Misha vilkaisi häneen ja hymyili huvittuneena ottaessaan kaksi lautasta kaapista.
”Aina valmiina tarjoamaan sinulle ensimmäiset kokemuksesi”, hän sanoi saaden muistikuvan siitä erityisestä ensimmäisestä kerrasta muutamia vuosia sitten. Heidän katseensa kohtasivat ja tapa jolla Joni hymyili hänelle, toi lämmön tunteen hänen rintaansa, lämmön, jota oli tuntenut usein tämän seurassa viime aikoina.
Toistaiseksi he olivat onnistuneet hyvin etenemään hitaasti, kaksi viikkoa oli kulunut ja he olivat nähneet lähes päivittäin. Joni tuli hänen luokseen ja he katsoivat elokuvaa tai kävivät lyhyellä kävelyllä, istuivat ulkona syömässä eväitä, nauttien oluen tai kaksi, joskus jutellen, välillä ollen hiljaa. Jopa nuo hiljaiset hetket heidän välillään tuntuivat luontevilta ja helpoilta.
Ulkoapäin katsottuna Joni vaikutti voivan hyvin, jos ei olisi tiennyt, olisi ollut mahdotonta arvata mitä muutama kuukausi aiemmin oli sattunut. Se oli ainut asia josta he eivät juuri ollut puhuneet niiden kahden viikon aikana. Misha ei ollut varma miten lähestyä aihetta, mutta tiesi myös, että huijaisi vain itseään jos kuvittelisi asioiden pysyvän tällä rauhallisella polulla. Joni ei halunnut puhua Chrisistä tai oikeudenkäynnistä, se oli käynyt selväksi. Päivien kuluessa Misha pystyi kuitenkin lukemaan kasvavan huolen ruskeiden silmien takana, silmien joita oli kasvanut ihailemaan niin syvästi.
Misha kattoi lautaset pöydälle tarjoillen sushin. ”Etkö tosissasi ole syönyt tätä ennen?” Hän kysyi kaataessaan kivennäisvettä heille molemmille. Joni jälleen pudisti päätään.
“En, yritin ehdottaa vanhemmilleni kerran, että menisimme sushi ravintolaan, mutta isä oli hyvin vastahankainen. Ja kerran, kun olin…” Joni piti pienen tauon mainittuaan miltei entisensä.
”Chris?” Misha arvasi hiljaisella äänellä, päätellen Jonin ilmeestä tämän ajatusten kulun. Nuorempi mies nyökkäsi. ”Hänkö ei pidä sushista?” Misha kysyi niin rauhallisesti kuin saattoi, sillä Chris ei ollut helppo aihe hänellekään, silti tuntui että siitä piti puhua, yrittää lähestyä aihetta jotenkin.
“Niin… On kuulemma hullua syödä raakaa kalaa, hän ei oikein halunnut kokeilla uusia ruokia, etenkään jos ne olivat minun ehdottamiani.”
”No, hän on typerä mies”, Misha päätti. Vaalea mies otti omat syömäpuikkonsa ja tarkkaili toista jolla ei näyttänyt olevan aavistustakaan miten käyttää niitä. Misha ei voinut olla naurahtamatta. ”Tarvitsetko apua?” Joni huokaisi.
”Enkö voi käyttää haarukkaa? Tai sormiani?”
”No mitä jos haluaisin viedä sinut Japaniin joskus? Pyytäisitkö haarukan sielläkin?” Misha kiusoitteli.
“Kyllä ja heidän olisi parasta tuoda minulle sellainen”, Joni nyökkäsi. ”Aiot siis viedä minut Japaniin? Siksikö tämä ateria?”
”Voisi olla hauskaa matkustaa sinne jokin päivä, ystäväni tuli juuri takaisin sieltä ja hän sanoi rakastavansa paikkaa.” Misha poimi yhden sushi palan puikoillaan ja söi sen katsoessaan Jonia joka oli luopunut puikoista ja käytti sormiaan. ”Pidätkö?”
Joni pureskeli palan huolella ja otti kulauksen vettä. “Ihan ok.”
“Vain ok? Koita dipata sitä soijakastikkeessa.”
“Sinä siis todella rakastat tätä?” Joni kysyi ottaessaan uuden nigirini palan ja kastaessaan sen tummanruskeaan kastikkeeseen.
”Kyllä, tämä on yksi lempi ruuistani.”
“Hassua. En koskaan pitänyt sinua sushi miehenä”, Joni virnisti.
”Ja miksiköhän et?” Misha kallisti päätään.
”Et vain näytä siltä”, Joni vastasi ja Misha naurahti.
“Miltähän pitäisi näyttää?”
“Hmmm… Aasialaiselta?” Joni virnisti kunnes laski katseensa pieneen vihreään palloon lautasellaan. ”Mitä tämä on?” Hän kysyi ja otti jo pienen palan siitä.
”Joni-” Mutta ennen kuin Misha ehti estää, oli Joni jo maistanut ja ilme tummatukkaisen kasvoilla oli näkemisen arvoinen.
”Helvetti!” Joni karjahti ja tyhjensi vesilasinsa nopeasti, hänen silmänsä alkoivat vuotaa ja hän kurottautui kohti vesikannua. Misha tiesi, ettei hänen pitäisi nauraa. muttei voinut sille mitään, Joni kirosi ja hänen eleensä olivat liian huvittavia katsoa.
”Se oli wasabia”, Misha saattoi sanoa rauhoituttuaan ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän tarjosi leipää nuoremmalle miehelle. “Tämä voi auttaa.”
Joni mulkaisi häneen. “Ilkeää…” Hän mutisi, tuntien yhä polttelun kielellään. ”Olisit varoittanut minua!” Hän sanoi ja otti palan leipää murjottaen vaalealle miehelle.
“Yritin, olit liian nopea!” Misha virnisti.
”Älä naura!” Joni potkaisi hänen jalkaansa pöydän alla.
”Auts”, Misha sanoi vaikkakaan Joni ei ollut potkaissut lujaa, ei se oikeastaan edes sattunut. Hänestä Joni näytti sillä hetkellä häiritsevän suloiselta murjottaessaan noin, pureskellen pieniä paloja leivästä ja mulkoillen häntä kuin jokin sortin rikollista.
“Ilkeät japanilaiset… ilkeä wasabi… Täytyy olla hullu jos haluaa vapaaehtoisesti syödä tuota!”
”No, olen melko varma, ettei sitä ole tarkoitettu syötäväksi niin kuin sinä teit”, Misha virnisti. ”Tarkoitus on syödä sitä sushin kanssa antaakseen sille mukavan potkun”, hän lisäsi iskien silmäänsä murjottavalle suomalaiselle.
”Mukavan potkun? Suuni on tulessa!” Joni kivahti ja otti uuden palan leipää huomaten sen todella auttavan.
”Aww… Minun pikku suomalaiseni ei ole tottunut mausteisiin, haluatko, että suukotan sen paremmaksi?”
”En, se on sinun syytäsi. Ja olen kyllä tottunut mausteisiin, mutta tuo nyt oli vain… ILKEÄÄ!” Joni sanoi nyökäten painokkaasti. “Enkä lähde kanssasi Japaniin, koska sinäkin olet ilkeä!”
”Etkö?” Misha kysyi. “Äläs nyt… se oli vain wasabia…” Hän sanoi ja nousi, lähestyi brunettea, joka tarkkaili häntä varuillaan. Misha pysähtyi hänen taakseen ja alkoi hieroa hänen hartioitaan hitaasti. ”Ei minua voi syyttää wasabista, en valmistanut sitä, en ole keksinyt sitä…” Misha kuiskasi Jonin korvaan suudellen hellästi ihoa sen vieressä. ”Olenko yhä ilkeä?”
“Et…” Joni mutisi alkaen rentoutua Mishan hellien käsien alla.
”Ovatko japanilaiset yhä ilkeitä?” Misha ei voinut olla kysymättä huvittuneisuus äänessään.
”Ehkä?” Joni pohti hymyillen hieman. “Wasabi ainakin on.”
“Hyvä on, wasabi oli tuhma ja lupaan etten enää koskaan päästä sitä lähellesi. Voin suojella sinua!”
”Hyvä”, Joni käänsi päätään ja katsoi miestä takanaan, joka hymyili hänelle pehmeästi ja nojautui lähemmäksi antaakseen hellän suudelman. ”Ja ehkä me voimme mennä Japaniin yhdessä. Mutta tuota wasabia en halua enää koskaan.”
“Sovittu”, Misha virnisti ja varasti uuden suudelman ennen kuin palasi paikalleen. ”Vakuutan, että kaikki muu on turvallista syödä”, hän sanoi ja otti wasabin sekä Jonin lautaselta että omaltaan. ”Katsos kun minä tuhoan tämän tuhman mausteen sinun vuoksesi!” Hän nousi ja kävi heittämässä tahnan roskikseen.
”Sankarini”, Joni vitsaili ja Misha iski silmäänsä hänelle.
“Aina palveluksessasi!”
Myöhemmin samana iltana Jonin lähdettyä kotiinsa, Misha kirjautui messengeriinsä ja näki kakarankin olevan kirjautuneena.
”Joko olet selvinnyt wasabi traumastasi?” Misha kirjoitti hymyillen ruudulle.
”Olen 😛 Mutta minun on kerrottava sinulle jotakin herra kaikkitietävä: sushin sormilla syöminen on täysin sallittua! Minun aasialainen nettituttavani vahvisti asian joten revi siitä!” Misha nauroi tälle.
”En koskaan sanonut, ettet saisi syödä sormillasi 😉 Pohdin ainoastaan sitä haarukkaa.”
”Et vain voi myöntää olleesi väärässä, vai mitä?”
“Voin, silloin kun olen väärässä, nyt en ole tehnyt mitään mistä olla väärässä.”
”*huokaus* Niin, ihan miten vaan…” Joni kirjoitti takaisin ja Misha epäröi hetken, kuljettaen sormiaan kevyesti näppäimistön päällä, ennen kuin veti syvään henkeä ja kirjoitti.
”On ikävä sinua…” Hän pyöräytti silmiään itselleen, tuntien olonsa typeräksi odottaessaan vastausta. Nämä tunteet Jonia kohtaan olivat niin uusia ja outoa ja saivat hänet tuntemaan itsensä… haavoittuvaksi. Tällaistako rakkaus oli? Misha ei ollut sanonut niitä sanoja kellekään aiemmin, mutta Jonin seurassa ne tulivat usein mieleen.
”Näet minut huomenna, Misha…” Joni kirjoitti ja piti pienen tauon ennen kuin lisäsi. ”Mutta on minunkin ikävä sinua.” Mishan hymy kasvoi, hän todella taisi olla täysin Jonin lumoissa, hän tunsi olonsa hupsuksi eikä lainkaan omaksi itsekseen. Ehkä hän todella oli rakastunut? Silti, se tuntui niin isolta ja pelottavalta sanoa ääneen, eikä nuorempi mies ollut välttämättä valmis vielä kuulemaan sitä.
**^^**^^**^^**
Joni istui sängyllään tuijottaen artikkelia juorulehdessä, joka kattoi yhden sivun.
”Nuori, lupaava miesmalli pahoinpidelty, miesystävä pidätetty…” Joni tunsi vatsanpohjaansa kääntävän lukiessaan, hänen tunteensa vaihtelivat typeryyden, ällötyksen ja nolostumisen välillä. Artikkeliin oli liitetty yksi hänen mallikuvistaan ja kirjoituksessa kuvailtiin, että hänellä oli ollut loistavat mahdollisuudet menestykseen ja seuraavassa virkkeessä pohdittiin mitä hänen tulevalle uralleen kävisi nyt. Joni luki nopeasti lävitse muun informaation: 28-vuotias Kanadalainen partnerini epäilynä pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta. Pari asui yhdessä Helsingissä ja oikeudenkäynti pidettäisiin syyskuun alussa. He kirjoittivat myös hänen olevan parhaillaan sairaslomalla mallin työstä, muttei ollut kärsinyt pysyvämpiä vammoja ja hänet oli jo nähty ulkona toistaiseksi tuntemattoman vaalean miehen kanssa ja että he olivat vaikuttaneet läheisiltä. ”Onko Lehdolla jo uusi rakastaja?” – Artikkeli pohti ja sai Jonin vaikertamaan. No tämäpä vasta hienoa…
Suomi oli aivan liian pieni maa, jos hänen elämänsä päätyi juorulehteen, se tuntui niin järjettömältä! Ehkä hänen tulisi muuttaa? No, ainakaan lehdessä ei ollut mainintaa siitä, että pahoinpitely oli myös seksuaalinen.
Joni heitti lehden kohti roskakoria, mutta se ei aivan osunut ja tippui lattialle korin viereen, mikä sai hänet kiroamaan. Joni nousi, käveli sitä kohti ja repi lehden palasiksi ärsyyntyneenä. Hän tunsi olonsa levottomaksi ja huolestuneeksi; vain typerä juorulehti, hän muistutti itseään, kuka niitä edes luki? Hän pohti tuhahtaen sitten. Miltei kaikki! Vaikka useimmat yrittivät sitä kieltää. Hän muisti ne kaksi tyttöä kirjastossa, toinen oli halunnut hänen nimikirjoituksensa; se oli tuntunut niin typerälle… Ja sitten ne kerrat baareissa, kun jotkut idiootit tunnistivat hänet ja halusivat tulla juttelemaan, kömpelöitä iskuyrityksiä… Joni pudisti päätään, ravasi huoneessa hermostuneena. Kun hänet oli löydetty 14-vuotiaana, kysytty josko hän haluaisi malliksi, hänen päänsä oli täyttynyt unelmista tulla kuuluisaksi ja järjettömän rikkaaksi ja kaikesta muusta typerästä. Hänen isänsä oli ollut kyllä oikeassa, miesmalleja ei huomioitu helposti, kuka oikeastaan muisti heidän nimiään? Silti, vuosia aiemmin, hän oli unelmoinut kuuluisuudesta, kuten niin moni teini-ikäinen… Hän oli päässyt televisiomainoksiin ja oli ne alusvaatekuvaukset, jotka kieltämättä nyt katsottuna olivat melko provosoivia ja oli helpompi ymmärtää isän suuttumus. Unelmat päästä New Yorkiin, Pariisiin, isoihin paikkoihin… Unelmia joista hän oli luopunut Chrisin vuoksi.
Sillä hetkellä, Joni ei kuitenkaan halunnut olla tunnistettava, hän ei halunnut olla se malli jonka nimi muistettiin ja josta puhuttiin, ei ainakaan näin. Jos hän ei olisi malli, eivät alastonkuvatkaan kiinnostaisi yleisöä, mutta nyt… Jos ne leviäisivät, siitä tietäisi pian kaikki… Luultavasti siitä kirjoitettaisiin uusi artikkeli juorulehteen, ehkä isompi kuin nyt… Joni tunsi olonsa hieman sairaaksi ajatuksesta, hän saattoi vain rukoilla Chrisin tuhonneen kaikki kuvat, mikä kuitenkin oli epätodennäköistä. Tai ehkä poliisit olivat saaneet kaikki kopiot?
Hän ei voinut olla murehtimatta Mishasta, mitä mies ajattelisi tästä julkisuudesta? Voisivatko he mennä ulos herättämättä kiinnostusta niissä, jotka lukivat tällaisia artikkeleja? Joni miltei toivoi, että olisi aikoinaan kieltäytynyt mallintöistä, ehkä sitten hänen päänsä ei olisi paisunut niin isoksi ja ehkä Misha olisi voinut pitää hänestä jo aiemmin ja ehkä… Ehkä hän ei koskaan olisi edes tavannut Chrisiä?
Misha oli nähnyt artikkelin, Cecilia oli soittanut hänelle siitä ja nyt hän oli huolissaan, kun ei tavoittanut Jonia. Hänen puhelunsa meni suoraan vastaajaan. Kello oli kaksi iltapäivällä, kun ovikello soi ja Misha huokaisi helpotuksesta nähdessään Jonin, joka kylläkin näytti melko surkealta.
”Paska päivä…” Joni mutisi ja käveli peremmälle Mishan pidellessä ovea auki hänelle. Nuorempi mies laski reppunsa lattialle ja potki kenkänsä jaloistaan. Misha käveli hänen taakseen ja laski kätensä pehmeästi hänen olkapäilleen.
”Olemmeko kahden?” Joni kysyi hiljaa.
”Olemme, Ivo on Jamin kanssa.” Misha vastasi ja näki Jonin alahuulen vavahtavan, tämä näytti olevan lähellä purskahtaa itkuun. ”Hei…” Hellästi Misha käänsi hänet ympäri ja kietoi käsivartensa hänen ympärilleen. Joni painoi kasvonsa hänen olkaansa vasten halaten häntä takaisin ja Misha silitti hänen selkäänsä hitaasti. ”Johtuuko tämä siitä artikkelista?” Misha kysyi rauhallisella äänellä.
“Joo…” Joni myönsi. “En kestänyt olla yksin… Vanhemmat ovat töissä ja lapset Katjan vanhemmilla… Ajattelin, no… halusin vain nähdä ystävälliset kasvot.”
“Olen iloinen, että tulit”, Misha hymyili ja suuteli hänen päälakeaan.
”Voimmeko mennä huoneeseesi? Joni kysyi ja katsoi häneen. “Haluaisin vain olla lähelläsi.”
“Toki… Mennään”, Misha ohjasi Jonin huoneeseensa missä he kävivät makuulle sängylle sylikkäin. Tuntui hyvältä pitää nuorempaa miestä lähellä näin ja tietää, että Joni tunsi olonsa turvalliseksi hänen vieressään, että hän oli se joka saattoi tuoda lohtua. Misha kuljetti kättään hitaasti tummissa hiuksissa, katsellen Jonin mietteliäitä kasvoja. ”Haluatko puhua siitä?” Hän kysyi viimein ja nuorempi mies huokaisi, käännähti selälleen ja toi kätensä otsalleen tuijottaessaan kattoa.
”Näitkö sen?” Joni kysyi hiljaa ja vilkaisi häneen.
”Näin, Cecilia soitti minulle siitä ja lähetti kopion sähköpostiini.”
“Olen pahoillani…” Joni kuiskasi.
“Mistä?” Misha pohti.
”Toistaiseksi tuntematon vaalea mies? Ymmärrän, jos tunnet olosi vaivaantuneeksi…”
”Niin… Ne paskiaiset eivät edes vaivaantuneet selvittämään nimeäni.” Misha vitsaili ja virnisti Jonille. Hän ei halunnut julkista huomiota, mutta Jonin vuoksi hän oli valmis sietämään sitä jos sikseen tuli. Joni hymyili hänen vitsilleen. ”Se on vain typerä juorulehti, vain yksi artikkeli”, Misha yritti lohduttaa.
“Niin… ainakin heillä kesti kirjoittaa siitä… Myönnän, että elin jo siinä kuvitelmassa, ettei siitä mainittaisi missään. Minun taitaa olla paras käydä niin sanotut ystäväni uudestaan läpi, luultavasti joku heistä juorusi… On siinäkin ystäviä, vai mitä? Ja nyt minulle on soiteltu koko päivän, joku lehti halusi haastattelun, typerää…” Sarkastinen hymy nousi Jonin huulille. ”Millaista on miehelle olla väkivaltaisessa suhteessa?” Hän käänsi katseensa Mishaan. ”Pystytkö kuvittelemaan otsikot? Miten hieno nyyhkytarina siitä tulisikaan ja ajattele millaisen nenäverenvuodon ne saisivat jos kuulisivat siitä…no…siitä r-sanasta.” Joni sulki silmänsä hetkeksi ja huokaisi syvään. ”En valehtele, unelmoin kyllä kuuluisuudesta kerran, mutten tällaisesta.”
Misha suuteli Jonin poskea hellästi ja tämä avasi silmänsä hymyillen pehmeästi. ”Muutetaan jonnekin, paetaan…” Hän kuiskasi osittain vitsaillen, osittain tosissaan.
“Minne?” Misha hymyili takaisin, maaten kyljellään, kannatellen päätään käsivartensa varassa, hänen vapaan kätensä hyväillessä Jonin käsivartta.
“Ruotsiin?… Tai ei, liian lähellä, enkä puhu ruotsia kovin hyvin…” Joni kurtisti kulmiaan. “Jonnekin lämpimään… Jamaicalle?” Hän naurahti kuvitellessaan heidät istumassa valkoisella hiekkarannalla, värikkäät hatut päässään, pilveä polttaen ja rommia juoden, he puhuisivat hassuilla aksenteilla ja kuuntelisivat reggae musiikkia, melko stereotyyppistä… ”Tai miten olisi Irlanti?” Joni keksi ja käänsi kasvonsa Mishaa kohden, joka oli iloinen nähdessään huvittuneisuuden ja hymyn nuorukaisen kasvoilla.
”Irlanti ei ole kyllä lämmin maa millään tavoin”, Misha muistutti ja virnisti.
”Niin… Mutta pidän heidän aksenttiaan kummallisen seksikkäänä… Ja ne irlantilaiset haltijat huvittavat minua! Voisimme ostaa pienen mökin, kasvattaa perunoita ja sinä voisit käydä kalassa ja… Oi! Voisimme perustaa pubin! Irlantilaiset kuitenkin rakastavat juomista yhtä paljon elleivät enemmän kuin me suomalaiset ja venäläiset. Se voisi olla menestys; venäläistä vodkaa, Irlantilaista siideriä ja olutta ja suomalaista lonkeroa… Ja sinä voisit tanssia venäläisiä kansantansseja ja Ivo ja Jami voisivat tulla mukaamme, Dima ja Linda tietenkin myös! Voisimme tarjoilla kaameaa suomalaista perinneruokaa, jota he tietenkin rakastaisivat, koska heidän ruokansa on aivan yhtä kaameaa. Ajattele miten hauskaa se olisi!” Joni nauroi. Misha kuvitteli mielessään hiljaisen Irlantilaiskylän, missä asuisi enimmäkseen iäkkäitä, murjottavia ja ennen kaikkia katolilaisia ihmisiä….
”Hm… Ulkomaalaisten homojen pitämä pubi katolilaisessa Irlannissa?” Misha virnisti kohottaen kulmaansa. “Oletko varma, etteivät he tulisi vain mätkimään meitä kepeillä?” Joni oli hiljaa hetken ja pudisti sitten päätään.
“Ei, koska tarjoilisimme heille niin hyvää olutta. Sitä paitsi, he pelkäisivät liikaa käydä sinua ja Ivoa vastaan… Jami on niin pieni, että meidän olisi varmaan varottava, ettei hän pääse eksymään jonnekin yksin, tosin, ehkä voisimme pukea hänet haltiaksi?”
“Eihän Jami nyt niin pieni ole”, Misha nauroi katsoen Jonia huvittuneena.
”Niin… Mutta on hän silti aika lyhyt…” Joni sanoi. ”Mieheksi”, hän päätti lisätä ja hymyili painautuessaan lähemmäksi Mishaa. ”Tiesin, että sinun näkemisesi saisi oloni paljon paremmaksi”, hän kuiskasi. Misha piteli häntä lähellään ja suuteli Jonin otsaa.
“Se tuntuu hyvälle kuulla…” Vaalea mies hymyili ja katsoi nuorempaa miestä kiintyneenä.
“Voinko jäädä yöksi?” Joni kysyi. “Toin hammasharjani”, hän lisäsi virnistäen.
“Totta kai voit”, Misha myöntyi. ”Tiedät, että voit, milloin tahansa.”
”Voinko käyttää puhelintasi soittaakseni isälle? En halua vielä laittaa omaani päälle, jos joku idiootti yrittää soittaa.”
“Toki”, Misha nousi hitaasti sängyltä ja haki kännykkänsä pöydältä ojentaen sen Jonille.
”Minulla on tapaaminen asianajajani kanssa huomenna, kymmeneltä… Kerroinko?” Joni kysyi näppäillessään isänsä numeron.
”Voin tulla mukaasi, jos tahdot?” Misha ehdotti ja istuutui pöytänsä ääreen avaten tietokoneensa.
”En ole varma kauan siellä menee”, Joni epäröi ja katsoi toista miestä, joka hymyili hänelle.
“Ei minua haittaa odottaa, voin ottaa jonkun kirjan mukaan. Voisimme sen jälkeen käydä jossain lounaalla?”
Joni kohotti kulmaansa. ”Tai sinä voisit hakea meille noutoruokaa ja voisimme syödä täällä.”, hän vastasi ja toi puhelimen korvalleen. ”En halua nähdä uutta typerää artikkelia, joka spekuloi rakkauselämääni… En nyt”, Joni huokaisi ja odotti isänsä vastaavan missä ei mennyt kauaa. Isä oli selvästi huojentunut kuullessaan hänestä, hän oli nähnyt artikkelin ja yrittänyt tavoittaa poikaansa siitä lähtien. Askosta oli hyvä, että Joni oli Mishan kanssa, mies tuntui tekevän hänen poikansa onnelliseksi ja oli kuitenkin se jota he saivat kiittää Jonin hengen pelastamisesta Chrisin käsistä.
Joni lopetti puhelun huokaisten syvään. ”Ilmeisesti tämä lehti on joku ihmisten suosikki lehti lukea lounastauoilla”, hän sanoi ja katsoi Mishaa väsyneenä. ”Tämä on niin järjetöntä! Onhan Suomi pieni maa, mutta silti.. Eikö heillä ole oikeita julkkiksia joista kirjoittaa?”
“Jos he kirjoittavat naisesta, jolle joku ministeri tekstasi parivuotta sitten niin…” Misha aloitti ja vilkaisi Jonin kasvoihin. “Olet ollut TV mainoksissa ja tunnut olevan melko suosittu malli…” Jälleen Misha piti pienen tauon ja epäröi voisiko paljastaa salaisuuttaan. ”No, nyt kun olemme yhdessä, niin voin kai tunnustaa salaisuuden.”
Joni tuntui heti piristyvän sanan kuullessaan, hän loi Mishaan uteliaan katseen. ”Millaisen salaisuuden?” Hän kysyi ja Misha huokaisi hymyillen ennen kuin käveli kirjahyllylleen.
“Sellaisen, joka olisi nolottanut minua helvetisti, jos sinä tai Ivo olisitte kuulleet siitä vuosi tai kaksi sitten”, hän vastasi ja nosti venäjänkielisen kopion puutarhanhoidosta kertovasta kirjasta. Hän oli melko lailla varma, että Dima tai Ivo eivät koskaan kiinnostuisi lainaamaan kyseistä kirjaa, sillä hän itsekään ei siitä ollut kiinnostunut oli vain pitänyt sen muistona äidistään.
Hän käveli kohti Jonia ja ojensi kirjan tälle. Nuorempi mies katsoi hämillään ja samalla jokseenkin huvittuneena kirjaa ja sitten häneen. ”Sinun synkkä salaisuutesi on, että nautit puutarhanhoidosta?” Hän kysyi virnistäen. Misha istuutui takaisin pöydän ääreen, pudisti päätään ja hymyili.
”Avaa se kansi”, hän sanoi ja tunsi nolostumisen kouraisun rinnassaan ajatellessaan miten joskus aiemmin olisi tilanteeseen reagoinut. Joni avasi kiinnostuneena kannen ja Misha tutkiskeli yllättyneisyyttä tämän kasvoilla, kun hän näki lehden sivut, jotka Misha oli aikoinaan ottanut talteen: Jonin alusvaatemainoskuvat.
”Oho….” Joni tokaisi hämillään katsoessaan omia kuviaan, joista hänen isänsä oli aikanaan saanut kohtauksen. Lopulta hän toi katseensa Mishaan virnistäen hieman. ”Kauan sinulla on ollut nämä?” Hän kysyi ja vaalea mies selvitti kurkkuaan.
”Muutaman vuoden…” Misha huokaisi. “Eräällä ystävälläni oli tuo lehti, satuin näkemään sen ja… No, varastin sen,” hän pyöräytti silmiään. “Olin kyllä melko hämilläni tehdessäni sen, minua jotenkin vaivasi se, että ystävälläni oli se ja… en kai tainnut haluta että hän… hm… voisi katsella sinua siten. Ystäväni ei vielä tähänkään päivään asti tiedä, että minä vein lehden häneltä… No pointtini on; olet nuori, seksikäs ja tuollaisilla kuvilla, ei ihme, että ihmisiä kiinnostaa.” Misha muisti kiihtymyksen tunteen nähtyään kuvat ensikertaa, tietyn ärtyneisyyden sekainen nolostuttava kiihottuminen. ’Vai muka alusvaatemainos!’ Hän oli tuhahdellut mielessään. ’seksinmyymiseltä tämä näyttää! Typerä kakara! Alaikäinen kakara!’ Ja kuinka hän oli vakuutellut itselleen tekevänsä kaikille vain palveluksen viemällä niin provosoivat kuvat piiloon, kuitenkin katsellut niitä iltaisin tuhahdellen ja lopulta kuitenkin… Ihan kaikkea Jonin ei tarvinnut kuitenkaan kuulla.
Joni katsoi kuvia ja tunsi olonsa hieman oudoksi niistä nyt. Hän toivoi, että hänellä olisi voinut olla sama itseluottamus kuin hänellä oli silloin kun kuvat oli otettu. Nyt jos häneltä pyydettäisiin samaa, samanlaisia poseerauksia, Joni tiesi, että menisi täysin lukkoon. Hän kuitenkin toipuisi, Mishan avulla hän treenaisi itsensä parempaan kuntoon eikä hän luopuisi mallintöistä. Olisi liian suuri voitto Chrisille, jos hän luovuttaisi.
“On suloista, että olet pitänyt nämä…” Joni sanoi lopulta. “Sinä pidät minusta, sinä halusit minua”, hän kiusoitteli, nousi ja lähestyi vaaleaa miestä istuutuen tämän syliin ja kietoen kätensä hänen harteidensa ympärille.
“Totta kai pidän sinusta…” Misha sanoi ja toi kätensä Jonin lantiolle.
”Luulin, että olit vain ärsyyntynyt minuun silloin…” Nuorempi mies hymyili.
”Niin olin ja entistä enemmän minua ärsytti, kun en voinut ohittaa sitä seikkaa, että seksi kanssasi oli parasta mitä koskaan olen saanut.” Heti sen sanottuaan, Misha loi Joniin huolestuneen katseen, toivoen, ettei ollut sanonut mitään väärää. Joni tunnisti huolen ja huokaisi.
“Voin yhä puhua seksistä, ei sinun tarvitse hiiviskellä aiheen ympärillä. Itse asiassa pyydän, ettet tekisi sitä. Vihaan sitä, kuinka varovaisia kaikki ovat nykyisin seurassani, on kuin… Kuin huoneessa olisi jättimäinen norsu ja kaikki ovat liian peloissaan sanoakseen sen ääneen, joten he mieluummin teeskentelevät, ettei se ole olemassa välttämällä siitä puhumisen.”
”Hmm… Haluaisitko puhua siitä?” Misha kysyi varoen oltuaan hetken hiljaa.
”Siitä mitä Chris teki? En oikeastaan. Haluaisin unohtaa sen, teeskennellä kuten kaikki muut, mutten voi… Se on vaikeaa.” Joni laski päänsä Mishan olkapäälle välttääkseen katsekontaktin. ”Olen vain… huolissani…”
”Mistä?” Misha kysyi painaen suudelman tämän korvanvierustalle.
”Haluan olla kuten ennen, enkä tuntea syyllisyyttä… kuten… silloin, kun ajattelen seksiä…” Joni yritti parhaansa puhua Mishalle tunteistaan, hän tarvitsi sitä jos halusi heidän suhteellaan olevan tulevaisuuden ja hän halusi. ”No, tunnen syyllisyyttä silloin kun haluan sinua… Kuin se olisi väärin, liian aikaista ja muut tuomitsisivat minut siitä. Se on typerää ja hämmentävää, enkä tiedä kuinka minun tulisi käyttäytyä, mikä on oikein… Olen liian itsetietoinen jokaisesta seksuaalisesta ajatuksesta jonka saan, en voi rentoutua… Kun haluan sinua… Kuulen hänen äänensä sanovan, että olen…” Joni huokaisi. “Loppuaikoina, se oli jatkuvaa nimittelyä ja kuuntelin sitä niin pitkään, että on vaikea sulkea sitä ääntä mielestäni nyt… Pelkään, että muutat taas mielesi ja että tämä… että minä olen liian monimutkainen sinulle.”
Misha oli tyytyväinen, että Joni puhui niin avoimesti hänelle, samalla hän tunsi surua siitä sisäisestä ristiriidasta jonka kanssa hän taisteli. ”Olen tässä kanssasi, minä-” Misha piti pienen tauon, jos tämä ei olisi oikea hetki niin mikä olisi? ”Se on enemmän kuin pelkkää tykkäämistä tai ihastusta nyt…Tuota… En ole sanonut tätä kellekään aiemmin tai tuntenut samoin…” Misha takerteli, sydän löi kiivaasti, ne sanat tuntuivat niin suurilta ja hermostuttavilta muotoilla ääneen. ”Rakastan sinua”, hän sai lopulta sanottua ja puristi Jonin kättä. ”Voimme edetä rauhassa, opetella saamaan sinut taas rentoutumaan.. Eikä sinun tarvitse pelätä, että lähtisin. Lähden vain, jos sinä niin käsket, mitä… toivottavasti ei tapahdu.”
Misha painoi uuden hellän suudelman nuoremman miehen poskelle, joka oli yhä liian häkeltynyt vastatakseen. Joni käänsi kasvonsa hitaasti vaaleaan mieheen, sanat: ’rakastan sinua’ toistuen hänen mielessään, hän ei ollut uskonut kuulevansa niitä Mishan huulilta, mutta tiesi ettei ollut kuvitellutkaan. Lämmön tunne kasvoi hänen rinnassaan ja hän hymyili ennen kuin nojautui suutelemaan Mishan huulia.
”Minäkin rakastan sinua”, Joni kuiskasi ja tunsi samalla sanoin kuvaamatonta onnea rinnassaan, onnea jota ei ollut uskonut voivansa enää tuntea. Kaikin puolin hänestä tuntui erilaiselle, rakkaus jota hän tunsi Mishaa kohtaan, tuntui aidommalta kuin mikään muu aiemmin ja se, että Misha tunsi samoin, toi uskoa tulevaan. Ehkä kaikki kuitenkin järjestyisi?
Web published: My Secret Shore 1.tammikuuta, 2012
© KOLGRIM
My secret shore 