40. Rss

Kommentti: Olen kirjoittamassa jatkoa myös ”Olet yhä sinä” tarinaan, toivon, että saan ensi viikolla julkaistua. Pahoittelen, että päivitykset on olleet hitaita nyt.

Tästä tarinasta tulee luultavasti vielä kaksi lukua. Seuraava Mishan tai Jonin näkökulmasta, saa antaa toiveita kumman näkökulman haluaisi mieluummin 🙂

**^^**^^**^^**


Huhtikuu 2017

Jesse:

Se on totta mitä kaikki sua vanhemmat on aina sanonut, vuosi vuodelta aika menee nopeampaan. Kymmenen vuotta on vierähtänyt vauhdilla ja viikon päästä täytän jo kolmekymmentä. Aika pysähtyä ja katsoa mitä on saavuttanut.

Olen hyvin palkattu lääkäri yksityisellä lääkäriasemalla. Mulla on siisti, tilava kaksio Helsingin arvostetulla alueella. On rahaa ja on puitteet.

Välillä vastaanotolla käy potilaita, jotka epäilevät olenko varmasti pätevä, kun kuulemma näytän niin nuorelta. Onhan se ihan kiva, tavallaan ja toisaalta turhauttavaa joutua todistelemaan ikäänsä. Valmistuin kaksi vuotta sitten hyvin arvosanoin, mutta tavoitellessani menestystä, olen laiminlyönyt muuta elämää.

Kuten sanoin, on puitteet ja on rahaa, mutta olen yksin. On mulla suhteita ollut sen jälkeen, kun erottiin Markon kanssa, mutta ei mitään lähellekään sellaista mitä meidän välillämme oli. Lähes yhdeksän vuotta on mennyt meidän erosta, enkä oikein kunnolla ole onnistunut pääsemään yli. Jossain vaiheessa ajateltiin, että on helpompi, jos ei pidetä yhteyttä. Ajateltiin, että niin olisi helpompi molemmille jatkaa elämää ja nyt mua pelottaa, että Marko on onnistunut siinä missä itse kompastun jatkuvasti.

Mun edellinen suhde oli mua pari vuotta vanhemman asianajajan kanssa. Seurusteltiin reilun vuoden, ennen kuin viimein myönsin itselleni ja sille, etten nähnyt meidän välillä yhteistä tulevaisuutta.

Aleksi oli tai on, menestynyt ja kultturelli. Hyvien viinien ja taiteen ystävä. Itseoikeutettu kriitikko, joka löysi vähän kaikesta aina vikaa. En oikein tiedä miksi olin sen kanssa niinkin pitkään kuin olin. Tai tavallaan tiedän, on ihan pirun kiusallista olla se ainoa sinkku pariskuntien keskellä. Se oli jotenkin turvallista, olla jonkun kanssa ja uskotella, että ajan myötä tunteet voisi kasvaa, jos vain viimein voisin päästää irti siitä mitä olin kokenut Markon kanssa.

Mutta totuus, julma, kipeä totuus on, että jos olet joskus rakastanut jotakuta niin voimalla, ei sitä ihmistä unohda koskaan. Mutta Marko on jossain, omalla seikkailullaan, omalla polullaan ja mun on hyväksyttävä, että annoin sen mennä. Mulla oli valinta, olisin voinut lähteä sen kanssa, mutta uskoin valintani olleen järkevä. Ehkä se olikin? Mutta yhä useammin mietin, olisinko nyt onnellisempi, jos olisin ottanut hypyn tuntemattomaan ja lähtenyt sen kanssa? Elämässä tulee valintoja, kaikkea ei voi saada. Valitsinko oikein? – Kysymys on piinaava.

Kun mun lakimies exä sepitti teennäisen fiksuja ajatuksiaan, ajattelin Markoa ja sen pohdintaa muurahaisten syvemmästä olemuksesta, eikä Aleksi oikein ymmärtänyt mitä hymyilin.

Aleksi osasi olla ihan älyttömän rasittava, se päti aina kaikista viineistä esimerkiksi kuin olisi suurikin asiantuntija, kai se niistä jotain tiesikin, mutta sekin oli jotenkin noloa. Ei mun ystäviä kiinnostanut kuunnella jonkun rypäleen optimaalista kasvukertomusta tai vastaavaa

Huomasin kaipaavani Markossa juuri niitä puolia, joita joskus olin jopa muiden seurassa hävennyt. Se oli kuka oli, hauska, rento, iloinen. Se maistoi viiniä ja joko piti siitä tai ei, eikä ruvennut analysoimaan rypälelajiketta ja kasvuolosuhteita ja vivahteita…. Marko oli täysin pöhkö välillä, BLONDI, siis todella blondi. Mutta se sai mut nauramaan ja mulla on ihan helvetin ikävä sitä, se on ylitsepääsemätön totuus.

Myönnän, että nyt mua vähän ahdistaa täyttää kolmekymmentä. Viime viikonloppuna kävin pitkästä aikaa bilettämässä vanhojen opiskelukavereiden kanssa ja päädyin sieltä homoclubille etsimään helpotusta yksinäisyyteen. Etsimään ja löytämään jotakuta, joka saisi kiskottua Markon mun mielestä, edes hetkeksi.


Ja kyllähän mä lohdutusta löysinkin ja toin kotiini. Mutta kun seuraava päivä valkeni, ei mun oloni ollut lainkaan helpottunut, päinvastoin! Selvisi, että kundi, jonka olin ”raahannut” kotiini, oli vasta yhdeksäntoista!

Se katsoi mua hymyillen aamulla ja sanoi etten näytä niin vanhalta kuin oon, mutta se on aina pitänyt vanhemmista miehistä. Olin hölmistynyt, ehkä vähän järkyttynyt. Minä, joka en yleensä harrasta yhden yön juttuja rahaan jonkun lähes kakaran kotiini! Kakaran, joka on syntynyt 98!! Ja mun ajantaju on niin hämärtynyt, että ihmettelen miten joku 98 syntynyt voi edes käydä vielä baareissa, eikö niiden pitäisi vielä leikkiä pikku autoilla tai jotain? Ja sitten se kammottava todellisuus seuraa ajausta; olet itse vain jo niin vanha ja väistämättä kaikki lapset kasvaa aikuisiksi.

Kun elät tätä vaihetta elämässä, et tajua oikeastaan olevasi vanha. Kunnes muistat tai joku muistuttaa, kuinka itsekin ajattelit, että kyllä liki kolmekymmentävuotias on jo aika ikäloppu. (Mitä se ei oikeasti tietenkään ole ja joku yli neljäkymppinen haluaisi tirvaista sua, jos sanot ton ääneen. Okei, siis tirvaista tai nauraa katketakseen…)


Joka tapauksessa, se kai tarkoitti imarrella mutta ainut, mikä jäi soimaan mun mieleeni, oli; vanha. Ja en ollut tajunnut, että se on niin nuori, taisin kommentoida siihen, ettei se näytä niin nuorelta kuin on ja se hymyili ja kiitti. Hassua, miten sen ikäisenä sitä usein toivoo näyttävänsä vanhemmalta ja hyvin pian asetelma vaihtuu, odottakaa vain.


Lähetin pojan kotiinsa, se kysyi voiko lisätä mut instaansa; kai se on joku tän päivän juttu? En tiedä, ennen vaihdettiin vain puhelinnumeroita. Sanoin ettei mulla ole instatiliä ja sitten se varovasti ehdotti facea.

Tottakai mä facebookissa oon, jopa mun äiti on siellä! Ja se somettaa enemmän kuin minä, koko ajan se lisäilee kuvia joistain kukkapenkeistä ja siskonlapsista ja isästä ja siitä lomalla. Isää vähän rasittaa, se välillä huokailee tuskastuneena, kun äiti ottaa kuvan ja kysyy voiko sen laittaa facebookiin; täytyykö kaikki sinne laittaa? – Se ärähtää ja hymyilen itsekseni; Hyvä isä, pidä puoles!

Sanoin et joo oon facebookissa, mut en juuri käy siellä. Kyllä mä oikeasti käyn, oon se ärsyttävä ”stalkeri” joka lukee muiden jutut mutta ei juuri lisäile omia, muuta kuin linkittääkseni kiinnostavia artikkeleita tai vastaavaa.

– Artikkeleita?! Äh, mä oon tosiaan jo vanha setämies, eikö niin?

En vain ole kiinnostunut viestittelemään mun teinipokan kanssa ja sen takia vastaan, etten muka juuri käy siellä. Mua kuitenkin hävettää liikaa sanoa suoraan, ettei kiinnosta. Siitä tulis jotenkin hyväksikäyttäjä olo, vaikka todellisuudessa se junnu taisi pokata mut ja mun omat muistikuvat on nolostuttavan hatarat.

Lopulta vastahakoisesti annoin sille mun numeron, jotta se suostui lähtemään, ja harmittelin hetken etten edes tajunnut antaa väärää numeroa. Ahdistaa, en halua olla se vanha, pervo, lääkärimies, joka pyörittää nuoria kundeja. 

Mulle tuli Pete heti mieleen ja oksennuksen maku suuhun. Kuulin huhun, ettei sillä mene kovin vahvasti, että sen firma ois ajettu konkursiin ja että se on joutunut laittamaan talonsa ja mökkinsä myyntiin. Ihan oikein sille, vaikeampi houkutella nuoria kundeja, kun ei ole enää omaisuuttakaan korvaamaan ulkonäön puutteita.


Kun se kundi laittoi mulle viestiä seuraavana päivänä, että jos kiinnostaisi tavata, mun teki mieli hetken olla vastaamatta ja antaa vihjeen tulla sitä kautta. Lopulta muistutin itseäni, että nyt kolmekymmentävuotiaana on aika ryhdistäytyä ja olla suoraselkäinen aikuinen. Ghostaaminen on lapsellista, eikö niin?

”Olen pahoillani. Meillä on niin iso ikäero, että uskon olevan parempi, ettei tapailla.” Kirjoitan tarkoituksella kirjakielellä, jotta se itsekin tajuaa, millainen setämies olen. En tosin tunne itseäni niin setämieheksi, kuin ikäni puolesta kai olen?

”Hittoako mä mitään tapailla halusin, persettä vaan, mutta minkäs teet jos ei nuori muna kelpaa.”

Ah, viehättävää. Pyöräytän silmiäni, selvästi en menettänyt mitään tän miltei ”romanssin” suhteen. Joka tosin jätti vaan vielä astetta hirveämmän morkkiksen, tästä teinipokasta ei kyllä voi kertoa kellekään. Ikinä. Ei ikinä!

Tää viikko on muutenkin ollut jotenkin raskas, Cecilia on ottanut henkilökohtaiseksi pakkomielteekseen, että mulle pitää järjestää isot kolmekymppiset. Mä en haluaisi, haluaisin mennä vaan johonkin bunkkeriin ja unohtaa koko karmeuden. Ryömiä esiin sieltä, kun kukaan ei vahingossakaan ala soittaa jotain Frederikin kolmekymppis rallatusta nähdessään mut.

Huoh, en koskaan kuvitellut, että saisin oikeasti jonkun ikäkriisin, sen täytyy johtua kaikista onnellisista pariskunnista ympärillä. Kim ja Yurikin on yhä yhdessä. Muutama vuosi sitten ne osti omakotilon Sipoosta, nyt niillä on oma kasvihuone ja kaksi resque koiraa, viimeksi kun näin Kimin se pohti jopa kanojen hommaamista… Sen lisäksi se pyörittää omaa puutarhayritystä, pihojen suunnittelua ja sellaista ja sen yritys on lähtenyt tosi hyvin liikkeelle.

Sen vanhemmat olivat hieman järkyttyneitä. Ensin Kim esitteli niille Venäläisen raksamiehen, pian ne jo muuttivat yhteen ja seuraavana vuonna Kim oli jo hakeutunut opiskelemaan puutarhuriksi. Kauppatieteiden tausta kannusti sitä uskaltamaan ottaa askeleen yrittäjyyteen. Sitten se rupesi vielä harrastamaan agilitya niiden uuden koiran kanssa ja laihtui huomaamatta siinä sivussa. Nyt kolmekymppisenä se on paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan.

Oon onnellinen niiden puolesta, mutta en voi olla tuntematta mustasukkaisuutta siitä, että kaikki muut tuntuu jotenkin onnistuneen järjestämään elämänsä paremmin. Niillä on sekä elämänsä rakkaus, että työt, jota ne rakastaa. Ja mä oon yksin ja täytän kolmekymmentä. On mulla sentään työ, josta tykkään. No, ainakin useimpina päivinä.

Oon vielä Jonin ja Mishankin kanssa ystäviä. Ne meni kihloihin jo viisi vuotta sitten ja edelleen niiden keskinäinen halukkuus kähmiä toisiaan, hämmästyttää mua ja useimpaa joka saa kyseenalaisen ilon todistaa sitä.

Nykyisin Joni työskentelee personaltreinerinä ja tekee satunnaisesti jotain mallinkeikkoja.

Se on auttanut mua treenaamaan ja aina kun oon ollut onneton ja yksinäinen, muistelen niitä meidän hyviä hetkiä joskus, silloin ikuisuus sitten. Mutta ei se oikeasti ole Joni, jota mä kipeästi kaipaan. Ne ajatukset aina palaavat takaisin Markoon ja se ikävä korventaa rintaa.

Maanantaina raahustan töiden jälkeen salille, sovittuun tapaamiseen Jonin kanssa. Uuden saliohjelman vuoro, pelkään, että se aikoo piiskata mua. Ei siis sellaisella pervolla tavalla, mutta tiukan treenaajan määrätiedolla.

Mua ei huvittaisi yhtään. Cecilian vouhottamat juhlat on viikonloppuna, eikä siitä voi luikerrella pois tai en kuulisi asiasta ikinä loppua.

Ja siellä Joni odottaa, sillä on valkoinen hihaton paita, joka paljastaa sen treenatun ylävartalon muodot vähän liian läpinäkyvästi. Mustat hyvin istuvat treenihousut. Se näyttää ihan liian hyvältä.



Katselen Jonia hiljaa, kun se selittää jostain liikkeistä ja näyttää mulle treeniohjemapapereita. En oikein pysty keskittymään, seuraan sitä automaattisesti, kun kävellään kohti laitteita, huomaan tuijottavani sen persettä.

 Ajatteleekohan Joni mua koskaan? Tai sitä mitä meillä oli?

”Onko kaikki ok? Oot niin vaisu?” Joni ihmettelee.

”Joo, vähän vaan väsyttää”, valehtelen. Joni näyttää mulle seuraavan treeniliikkeen, oikean asennon ja katson sitä hiljaisena samalla kun mietin jonkinlaisella kummallisella haikeudella vanhoja aikoja ja sitä, kun Joni järjesti mulle 19-vuotis bileet. Ollappa jälleen nuori, kun kaikki oli vielä edessä.

Kun seuraavaksi teen saman liikkeen perässä ja Joni koskettaa mua korjatakseen mun asentoa huomaan värähtäväni mielihyvästä, joka vähän pelästyttää. Ei, tää on nyt vaan jonkinlainen halu palata ajassa taakse, jonnekin mikä on menetetty eikä enää palaa. Kuitenkin, mun tekisi mieli kysyä; Ajatteletko meitä koskaan? Ja melkein se kysymys karkaa mun huulilta kunnes viime hetkillä onnistun pysäyttämään sen.

”Oot tosi outo tänään”, Joni huomauttaa.

”Niin… Kai mua vaan vähän masentaa”, myönnän lopulta. ”Musta on kamalaa täyttää kolmekymmentä.” Huokaan sitten ja huomaan vinon hymyn Jonin huulilla.

”No, tohtori Swanström, en olisi uskonut, että sä oot meistä se joka saa kolmenkympinkriisin.” Joni naurahtaa ja jatkaa, ”usko pois Jesse, ei se ole niin kamalaa. Sitä paitsi sä oot jo saavuttanut paljon, komea, menestynyt lääkäri, jolla riittäisi ottajia yllin kyllin.”

”Mitä sitten… mä oon yksin ja vanha!” Puhahdan.

”Hah kolmekymppinen on kaukana vanhasta ja yksinäisyys on korjattavissa”, se iskee silmäänsä. Katson sitä ja mietin tarkoittaako se silmänisku jotain muuta.

”Onko?” Kysyn lähes toiveikkaana samalla kun tunnen itseni jo valmiiksi idiootiksi. Ei hyvä idea, Misha nylkisi mut jos yrittäisin ja jos Joni lähtisi mukaan leikkiin niin se nylkisi myös sen.

”On. Lupaan, että on. Koita olla kriiseilemättä, elämä on vasta aluillaan. Ja usko pois, niistä sun juhlista tulee mahtavat, Cecilia kertoi Mishalle, että hermoilet.”

Joskus unohdan, että mun sisko on Mishan työkaveri ja innokkaasti juoruaa mun asioita. ”En tiedä mitä mahtavaa siinä on tulla vanhaksi”, huokaan ja Joni nauraa.

”Nyt lopeta!” Se pyöräyttää silmiään huvittuneena. ”Jos oot elänyt vasta yhden kolmas osan elämästä, oot vielä kaukana vanhasta. Ja mä lupaan Jesse, niistä juhlista tulee mahtavat. Luota muhun.”

Katson sitä hiljaa ja epäillen. Joni virnistelee epäilyttävästi, tietääkö se jotain, mitä mä en tiedä?

ⒸKolgrim


Advertisement

2 vastausta artikkeliin “40. Rss

  1. Olipa herkkää. Kun löytää oikean ihmisen vierelleen, niin sitä tunnetta ei saa pois, vaikka olisi vuosia näkemättä!
    Mietin kenen näkökulmasta haluaisin itse kuulla, no kyllä se taitaa Jonin puoleen kääntyä. Hänestä olisi kiva kuulla, samoin Mishasta.
    Tai voisihan sitenkin olla, että Misha ja Joni miettivät yhdessä suhteensa kiemuroita ja samalla Markon sekä Jessen suhdetta. Jos vaikka Joni soittaa Markolle ja he sopivat pienestä synttäriyllätyksestä!

    Tykkää

    1. Kiitos Anita, kun kommentoit! ❤️
      Ja kyllä, päädyin Jonin näkökulmaan ja tämä osa on työn alla, uskon että on helpompi keskittyä muihin tarinoihin, kun saan tämän yhden käärittyä kasaan.
      Ihana lukea ajatuksiasi siitä miten jatko voisi mennä, kiitos siitä!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s