Aki oli saanut ujutettua GPS-paikantimen Ivon autoon. Edellisenä iltana he olivat olleet samassa ravintolassa jossa seurue oli juhlistanut Mishan syntymäpäiviä eikä kukaan ollut kiinnittänyt heihin huomiota. Syrjäisestä nurkkapöydästä Chris oli pystynyt tarkkailla Jonia joka istui Mishan vierellä ja loi tähän rakastuneita katseita; se kirveli hänen sisintään.
Odotus tuntui raastavan hermostuttavalta. Toissapäivänä Ryan oli yrittänyt soittaa
ja hetken Chrisin oli tehnyt mieli vastata, kuulla mitä tällä oli sanottavaa ja olisiko se tarpeeksi muuttamaan hänen mielensä. Aki oli ollut huoneessa, katsonut häneen totisena ja ehdottanut että hän sulkisi puhelimensa. Ehdotus oli ehkä lievä sana, hienovarainen käsky jos edes niin hienovarainen. Heti perään Aki oli tarjonnut juomista ja vakuuttanut että odotus olisi pian ohitse, pian päästäisiin toimintaan ja hän järjestäisi asian. Ennen pitkää Joni hakisi yksinäisyyttä hetkeksi.
Chris tiesi Akin lähettävän viestejä Jonille, niiden sisällöstä hän ei voinut olla varma sillä Aki kirjoitti ne suomeksi. Se liittyi niihin kuviin, sen Chris tiesi. Hän oli hämmentynyt, hänen mielialansa heittelehtivät eikä hän ollut enää varma mistä he olivat sopineet. Joni kuitenkin ansaitsi kaiken tämän, koska oli pettänyt hänet. He olisivat voineet olla onnellisia.
Ja nyt? Hänen pahaolonsa ei lieventynyt, se levisi hänen suonissaan kuin myrkky ja hän ei sietänyt katsoa Jonia Mishan vierellä. Joni oli valehdellut hänelle, särkenyt hänet, käyttänyt häntä hyväkseen!
Chris muisti kun oli itse täyttänyt 26, hän oli muuttanut Suomeen Jonin takia ja kuvitellut olevansa onnellinen, tai sitä hän ei ollut kuvitellut, hän oli ollut onnellinen! Mutta hän oli ollut typerä ja kuvitellut voivansa pitää sen. Hah! Hän oli kuvitellut Jonin tuntevan samoin. Petosta…
Menneisyyden hetket toistuivat hänen mielessään uudestaan ja uudestaan, sen mitä heillä oli ollut. Miten Joni oli ollut…. Miten himokkaita he olivat olleet toisiinsa. Ja he olivat harrastaneet seksiä jokaisessa huoneessa…. Kun Joni oli tullut lomille armeijasta ja hänellä oli se uniformu ja… Chris tunsi kiihtymystä muistaessaan sen kaiken. Joni oli kerran katsonut häntä kuten nyt katsoi Mishaa, sen Chris halusi takaisin.
Chris halusi Mishan kärsivän, tuntevan sen kaihertavan menetyksen ja tyhjyyden. Sen illan hän joi ja tarkkaili ex-kumppaniaan, joka pysytteli vesilinjalla ja lopulta poistui jokseenkin ahdistuneen oloisena miestenhuoneeseen Akin virnuillessa tyytyväisenä itsekseen.
Chris oli silmäillyt Akia tämän saadessa tekstiviestin ja miehen lukiessa sen itsekseen.
”No, no.” Hän oli kommentoinut ääneen ja virnistänyt.
”Mitä Joni vastasi?” Chris kysyi ja Aki oli nostanut katseensa.
”Käski sinun painua vittuun, muun muassa.” Tämä oli hymyillyt. ”Nyt olemme lähellä. Olen varma että pääsemme huomenna asiaan. Pakataan tavarat valmiiksi.”
Aki oli innostunut, sen Chris pisti merkille. Seuraavana päivänä kun he näkivät Ivon auton lähteneen liikkeelle he seurasivat. Kun auto parkkeerasi kerrostaloasunnon parkkipaikoille he huomasivat ettei Joni ollut muiden mukana. ”Ei helvetti. Tämä on täydellistä Chris!” Aki oli hihkaissut. ”Tiedätkö mitä tämä tarkoittaa?”
Joni olisi yksin. Se oli heidän tilaisuutensa, täydellinen tilaisuutensa. Chris tunsi jännityksen vatsanpohjassaan. He olivat niin lähellä ja aivan pian he tekisivät sen! He odottivat että tulisi hieman hämärämpää, Aki laittoi Jonille viestejä ja lopulta soitti tälle vaikka Chris ei oikein ymmärtänyt miksi. Eikö olisi ollut järkevämpää vain… Kokeilla oliko ovi edes lukossa? Soittaa ovikelloa ja pitää pienempää profiilia. Hän ei ymmärtänyt logiikkaa Akin suunnitelman takana.
”Tämä tekee siitä kutkuttavampaa, Chris… Leikitään nyt kun meillä on siihen näin hyvä tilaisuus!”
Chris oli luonut toiseen mieheen epävarman katseen. ”Joni voi ehtiä hälyttää apua.” Hän oli vedonnut. ”Anna minun mennä ja soittaa ovikelloa. Olen melko varma että hän tulisi avaamaan, ei hän osaa odottaa meidän olevan täällä.”
”Luuletko että he eivät saisi joka tapauksessa tietää kuka on tämän takana, Chris? Malttaisitko edes olla hieromatta tätä sen Ryssän naamaan?” Aki oli naurahtanut ja virnistänyt. ”Tehdään tämä nyt kaikilla mausteilla kun kerta pystymme siihen. Apu ei ehdi ajoissa, lupaan sen. Nauti Chris, tämä on kerrassaan ainutlaatuista! Kuinka moni saa kokea tällaista jännitystä tai uskaltaa kokea? Tämä on sinun tilaisuutesi, tämä on sinun kostosi. Joni on kerjännyt tätä ja nyt näytetään sille huoralle mihin pystymme! Ja ajattele miten hajalla se venäläinen tulee olemaan kun tajuaa ettei pystynytkään suojelemaan omaa prinssiään? Miten hajalla hän on kun tajuaa sinun voittaneen?”
Kieltämättä se ajatus oli houkutteleva. Erityisesti Mishan typerän uhittelun jälkeen… ”Jos et jätä Jonia rauhaan niin kadut sitä!” Mishan sanat soivat hänen mielessään. Joni oli ollut hänen ja Misha oli vienyt hänet! Nyt hän vain yksinkertaisesti ottaisi omansa takaisin. He olivat täällä, he olivat näin pitkällä. Enää hän ei kääntyisi takaisin. Oli liian myöhäistä.
Aki oli hakenut kirveen ja rikkoi oven viereisen lasin. Sitten hän ojensi kirveen Chrisille. ”Hae sinä Joni, minä vartioin täällä ulkona.” Hän sanoi ja Chris nyökkäsi. Hän tunsi olonsa vahvaksi, antoi tunnelman viedä mukanaan. Joni ei pääsisi pakoon.
Chris ei kuitenkaan ollut arvannut Jonin pakenevan ikkunasta ja hetken hän pelkäsi että tämä kuitenkin pääsisi pakoon. Aki oli ulkona, hän muistutti itseään ja riensi portaat takaisin alakertaan.
Chris ehti kuistille kun näki Akin raahaavan Jonia takaisin sisälle. Hän oli hämillään, he tuhlasivat aikaa! Aki kuitenkin vaikutti siltä kuin mitään varsinaista kiirettä ei olisi ja sillä hetkellä Chris katui että oli antanut Akin pitää päänsä. Hänen olisi jotenkin saatava ohjat takaisin omiin käsiinsä.
Joni oli kauhuissaan, sen näkeminen ei tuottanut kuitenkaan sellaista tyydytystä kuin Chris oli kuvitellut. Hän ei tiennyt mitä Aki halusi Jonin etsivän, hän ei ymmärtänyt mitä he puhuivat. ”Mitä me viivyttelemme?” Chris ärähti saamatta vastausta.
Hän huomasi ettei myöskään oikein pitänyt siitä että Aki oli se joka piteli Jonia. Tietenkin sen olisi pitänyt olla itsestään selvää, se yksi asia mitä Aki ainakin haluaisi tästä jutusta… Sen olisi pitänyt olla… Mutta Chrisin täytyi myöntää itselleen ettei juuri ollut ajatellut asiaa kunnolla ennen kuin nyt.
Hermostuneena hän seurasi Akia ja Jonia alakertaan, Joni kaivoi lompakkonsa. Mitä hittoa Aki ajatteli oikein tekevänsä? Hitto… Koko juttu oli karkaamassa käsistä ja Chris halusi että he vain pääsisivät äkkiä paikalta ennen kuin virkavalta tulisi paikalle.
Viimein he siirtyivät takaisin ulos ja Aki lähti raahaamaan Jonia kohti autoa. Viime hetkillä Jonin onnistui kuitenkin pyristellä otteesta ja tämä lähti juoksemaan karkuun. Chris kirosi, tämä kaikki olisi voinut mennä paljon helpommin jos Aki ei olisi halunnut… leikkiä näin.
”Joni pysähdy!” Chris karjaisi ja ryntäsi Jonin perään, tiedostaen että sen minkä hän voitti voimassa Joni voitti nopeudessa.
Aki oli hypännyt auton rattiin, hän ajoi hetken Jonin rinnalla kunnes kiihdytti hänen eteensä saaden Jonin etenemisen pysäytettyä kylliksi että Chris ennätti saada hänet kiinni. Joni kamppaili raivokkaasti, he kaatuivat lumihankeen. Chris tunsi hengästyvänsä, mitä tahansa hän oli kuvitellut tilanteesta se ei todella ollut mennyt niin kuin hänen mielikuvissaan. Lopulta Chris sai painettua aseen Jonin ohimolle. ”Rauhoitu”, hän ärjäisi. Joni makasi selällään lumihangessa hänen allaan ja ruskeat silmät tuijottivat häntä kiihdyksissä, kauhun ja vihan sekoittamalla katseella, hengästyneenä.
Chris kiskoi Jonin ylös itsensä mukana, samalla hän näki syrjäsilmällä jonkun lähestyvän etäämmällä ja nosti katseensa. Hän näki vanhan miehen tulevan hitaasti kohti, kiväärin piippu kohdistettuna häneen. Mies sanoi jotain venäjäksi, Chris vilkaisi autoon näkemättä Akia enää ratin takana. Joni katsoi myös ympärilleen, yrittäen samalla nykäistä itseään hänen otteestaan.
Joni huudahti jotakin venäjäksi ja vanhus hätkähti, katsahti sivulleen ja yritti kömpelösti kääntää asettaan. Mies oli liian hidas, kuului laukaus, miehen vartalo nytkähti ja kasvot vääristyivät järkytyksestä. Mies kaatui polvilleen. Joni vaikersi, vapisten hänen otteessaan.
Aki astui rauhallisin askelin lähemmäksi vanhusta. Nosti aseensa tämän otsalle ja laukaisi uudestaan. Se kaikki tapahtui niin nopeasti. Vanhus kaatui kuolleena hankeen ja ajovalojen loisteessa Chris katsoi kuinka hanki miehen alla värjäytyi tumman purppuraiseksi verestä. Joni haukkoi henkeään ja vaikersi itkunsekaisesti, järkytyksestä poissa tolaltaan. Aki hymyili.
Chris ei tiennyt mitä ajatella. Hänen olonsa oli sekava ja järkyttynyt. Hän ei ollut odottanut tällaista! Aki oli juuri tappanut miehen, se ei kuulunut suunnitelmaan! Mitä he oikein olivat tekemässä?
Aki tuli lähemmäksi. Pysähtyi heidän eteensä ja otti kylmänrauhallisesti käsiraudat taskustaan.
”Taitaa kuitenkin olla parempi laittaa sinulle nämä, vai mitä?” Aki virnisti.
Joni tunsi olonsa jokseenkin lamaantuneeksi. Se hetki kun Yegor oli kaatunut maahan, kun Aki oli kylmän rauhallisesti teloittanut hänet, toistui uudestaan ja uudestaan hänen tajunnassaan.
Chris piteli häntä samalla kun Aki toi hänen kätensä selän taakse ja laittoi käsiraudat. Joni oli yhä liian järkyttynyt ajatellakseen selkeästi. Miehet puhuivat jotakin mutta sanat eivät rekisteröityneet hänen tajuntaansa. Hänen ei olisi pitänyt juosta naapuriin, hänen olisi pitänyt tajuta asettavansa Yegorin vaaraan. Olisi pitänyt mennä toiseen suuntaan, piiloutua metsään ehkä ja odottaa kunnes…
Joni tunsi kyyneleet silmissään ja painoi ne kiinni. Oli hänen syytään että Yegor oli kuollut. Typerää, ajattelematonta…. Ja se mitä nyt tapahtuisi…
He istuivat takapenkillä, Chris hänen vieressään. Joni katsoi miestä, tämä puhui hermostuneena ja kiihtyneenä ja Joni havahtui unenomaisesta tilastaan. ”Helvetti… Tämä ei kuulunut suunnitelmaan!” Chris sanoi.
”Ei. Mutta ei sillä ole väliä nyt. On ainakin yksi Ryssä vähemmän ja saimme mitä lähdimme hakemaan.” Akin ääni oli miltei ilahtunut. ”Huh, mahtava fiilis! Nauti tästä Chris! Tämä on paras ilta ikinä!” Aki nauroi, Joni tunsi voivansa pahoin. ”Ja paras on vielä edessä!” Se oli kuvottavaa… Tämä oli kuvottavaa, ei tällaista voinut tapahtua, sen täytyi olla unta…pahaa unta…
Hän muisti Jyrin kertoneen että Aki oli teurastanut joskus kissan, miehellä oli kummallisia mieltymyksiä… Paniikki hänen sisällään alkoi kasvaa… Pahapaikka… Paikka johon he olivat menossa olisi jotain pahaa, jotain mitä hän ei olisi halunnut edes ajatella… Ja kaiken lopuksi, ampuisivatko he hänetkin? Päättyisikö hänen elämänsä todella näin?
Chris käytti samaa partavettä kuin ennen… Haju tunkeutui Jonin sieraimiin miehen puristaessa häntä lähelleen ja hänen mielensä hyppelehti levottomana yhdestä muistosta toiseen. Ensimmäinen yö Oulussa, samassa sängyssä… Miten Chris oli katsonut häntä ja he olivat… Joni puristi silmänsä kiinni… Yö ja he olivat liftanneet…. Hotelli… Kanadan reissu… Eri ihminen… He olivat…. Miten Chris oli katsonut häntä, he olivat katsoneet toisiaan…. Kosketus… se oli joskus ollut lempeä… Sanat… Ne olivat kerran olleet rakastavia… Ja hän oli välittänyt…. Hän oli… ei, ei… se ei ollut rakkautta… ei voinut olla…. Koska se mies oli ollut valhe… Pelkkä varjo…. Varjo jostakin joka olisi voinut olla…
Ja pian ajatukset palasivat Yegoriin. Mies oli kuollut! Aki oli ampunut miehen hänen silmiensä edessä! Eikä Joni ollut koskaan nähnyt kenenkään kuolevan. Vasta muutama ilta sitten… Yegor oli tanssinut Annan kanssa, naurua ja iloa… Ja Joni oli tuntenut sen pienen hetken katsoessaan sitä, että kaikki voisi järjestyä… ja nyt… Yegor oli kuollut. Eikä mikään enää koskaan voisi… Mikään ei voisi pyyhkiä tätä muistoa, tätä tapahtumaa… ja se vain muuttuisi kokoajan pahemmaksi.
Epätoivo, suru ja kauhu saivat Jonin voimaan pahoin. Se mitä hänelle tehtäisiin… Hän ei halunnut kuolla! Ei halunnut sitä mitä luultavasti tapahtuisi ennen. Oli vaikea hengittää, Joni ei voinut lakata vapisemasta. Pelko tuntui kuristavan joka puolelta oli vaikeaa olla luovuttamatta sille järjettömälle kauhulle ja silti… Oli pakko löytää se vahvuus joka osasi pitää kurin, joka osaisi katoa pidemmälle, joka osaisi löytää mahdollisuuden paeta.
Chris puristi häntä lähemmäksi itseään, hengitti kiihtyneesti, tutkiskeli hänen kasvojaan ja Jonia huimasi. Hän sulki silmänsä, tunsi kyyneleet. Chris ei sanonut mitään, käänsi kasvonsa kohti tietä. Joni yritti laskea sekunteja mielessään pysyäkseen jotenkin kärryillä ajasta ja etäisyydestä. He kääntyivät oikealle… Tie oli huonossa kunnossa. Suoraan, noin kymmenen minuuttia? Sitten vasemmalle. Hän ei ollut luovuttanut, ei vielä. Se mikä odotti perillä ei olisi kaunista. Hän taistelisi, hän ei ollut valmis jättämään Mishaa, ei tällä tavalla.
**^^**^^**^^**
Ajomatka tuntui kestävän ikuisuuden. Misha olisi halunnut ajaa, mutta Ivo oli vaatinut olla kuski vedoten siihen että Misha oli liian poissa tolaltaan. Hänen veljensä oli kenties oikeassa, mutta nyt hän ajoi aivan liian hitaasti! Huomautettuaan siitä ääneen, Ivo tiuskaisi ajavansa lievää ylinopeutta jo valmiiksi.
Jami ja Anna istuivat hiljaisina takapenkillä, tunnelma oli hermostunut. Isoäiti oli lähtiessä soittanut Yegorille ja selittänyt tilanteen. Mies oli luvannut mennä ulos katsomaan näkisikö Jonia ja sanonut soittavansa takaisin heti kun pystyisi.
Yegor ei kuitenkaan ollut soittanut vielä, eikä nyt vastannut puhelimeensa. Se ei ollut hyvä merkki.
Kun he viimein pääsivät perille oli talo pimeä ja oli vaikea nähdä. Ivo jätti auton ajovalot päälle ja Misha nousi kiireellä autosta. Hanki oli täynnä jalanjälkiä, autonrenkaat jäljet risteilivät sinne tänne poiketen ajotieltä pihamaalle. Ikkuna oli rikki ja ulko-ovi sepposen selällään. Misha tunsi vapisevansa, hän tunsi ahdistuksen leviävän. Nyt ei kuitenkaan saanut romahtaa, hänellä ei ollut varaa romahtaa.
”Joni?!” Hän kutsui katsellen ympärilleen samalla kun seurasi juoksuaskelia lumessa jotka johtivat kohti Yegorin taloa. Askelien viertä seurasi auton renkaan jäljet. Naapuritalossa oli valot päällä, myös pihavalot.
Misha erotti hieman etäämmällä ihmisen hahmon liikkumattomana lumihangessa. Ensin hän halusi kiiruhtaa sitten hän hidasti, pelko. Kurkkua kiristi. Entä jos se olisi Joni? Misha pudisti päätään ja juoksi eteenpäin. Havaittuaan hahmon Yegoriksi helpotus oli vain väliaikainen ja ohitettu nopeasti. Lumi oli värjäytynyt tummaksi verestä miehen alla, tämän kasvot olivat vitivalkoiset, silmät painuksissa kiinni. Lähellä oli selkeitä kamppailujälkiä lumessa.
Yegor oli ammuttu kylmäverisesti. Misha nielaisi, tunsi pelon sekaisen raivon sisällään leviävän ja hän vapisi. Hän kumartui maahan Yegorin vierelle ja vaikka hän tiesi miehen olevan kuollut hän halusi varmistaa. Iho tuntui jääkylmältä sormenpäitä vasten, pulssia ei enää ollut. Misha nousi hitaasti, peitti kasvonsa ja päästi tukahtuneen, epätoivoisen huudahduksen. Kiristys hänen kurkussaan kasvoi levisi rintaan painavana möykkynä. Hän tunsi itsensä avuttomaksi, vailla ratkaisuja.
Koko tilanne tuntui epätodelliselta. Se että Yegor makasi siinä kuolleena ei tuntunut todelliselta eikä hänen mielensä tuntunut haluavan täysin käsitellä sitä mitä se tarkoitti.
Askeleet hänen takanaan. Isoäiti vaikersi ääneen, äänellä jota hän ei ennen ollut kuullut tämän suusta. Ivo sanoi jotain, mutta sanat hukkuivat ymmärrykseltä.
Joni oli viety… Joni oli ehkä vielä hengissä, mutta kahden miehen seurassa jotka… Misha ei halunnut ajatella sitä, hän ei pystynyt ilman että romahtaisi. Oli toivottava, elätettävä toivoa; Joni löytyisi ennen kuin… ennen kuin he satuttaisivat häntä. Ehkä Joni pääsisi kuitenkin karkuun? Mutta… Oli kylmä talvi yö, Chrisillä tai Akilla oli aseet tai molemmilla ja… Ei. Misha ei halunnut ajatella sitä!
Oli kuin olisi ollut unessa, painajaisessa josta halusi vain herätä. Sireenin ääni kantautui kauempaa hänen korviinsa, poliisit olivat tulossa.
**^^**^^**^^**
Poliisiauto ajoi heidän ohitseen pillit soiden. Aki hymyili, vilkaisi taustapeilin kautta takapenkille ja kohtasi hetkeksi nuorukaisen pelokkaan katseen. Tilanne oli juuri niin kiihottava kuin hän oli kuvitellut ja vaikka Chris ei sitä tajunnut hänellä oli täysi valta ja hän tulisi käyttämään sitä.
He vaihtaisivat autoa. Aki ajoi määränpäähän jonne oli aiemmin ajanut vaihtoauton. Hän parkkeerasi tien sivuun, oli hämärää. Hän otti Jonin lompakon ja kaivoi esiin pankkitunnukset jotka laittoi taskuunsa ennen kuin asetti lompakon hanskalokeroon. Vaikka hän oli hetken harkinnut käyttävänsä Jonin korttia itse ja nostavansa sillä rahaa, se oli ehkä tässä tilanteessa kuitenkin liian iso riski. Kenties joku löytäisi auton ennen poliiseja. Ovet olisi lukitsematta, hyvällä tuurilla Jonin lompakko otettaisiin ja kortteja yritettäisiin käyttää mikä hetkeksi harhauttaisi virkavaltaa. Aki luotti siihen, että Jonin isä yrittäisi pelastaa poikansa lunnailla ja ehkä Joni voisi siirtää hänelle rahaa hänen ulkomaalaiselle tililleen.
”Mennään.” Hän sanoi ja Chris veti Jonin mukanaan takapenkiltä.
Joni yritti rimpuilla mutta Chrisin ote oli tiukka. Ase painoi hänen kylkeään vasten ja he kävelivät eteenpäin Akin perässä hämärässä. Katulamppuja ei ollut mutta lumi valaisi tienpientaretta sen verran että näki eteensä. Joni katseli ympärilleen levottomana Chrisin työntäessä häntä eteenpäin vähäsanaisena. Jostain kauempaa kuului renkaiden ja moottorin suhinaa. Isompi tie oli varmasti lähellä. Ajovalot välkkyivät puiden lomasta. Joni yritti parhaansa irtaantua Chrisin otteesta, mutta mies työnsi hänet nopeasti autoa vasten ja peitti kämmenellä hänen suunsa samalla kun lukitsi hänen vartalonsa itsensä ja auton väliin. ”Älä ole typerä Joni.” Mies sähisi hänen korvaansa. ”Koitakin paeta ja lupaan että satutan sinua. Ole kiltisti ja minä olen kiltti sinulle, ok?”
Joni ei vastannut. Hänen olonsa oli lohduton, hän ei halunnut hyväksyä sitä kohtaloa mikä odotti. Mutta todennäköisyys että hän onnistuisi paeta ja säilyä hengissä oli huono. Hän ei voisi suunnistaa pimeässä metsässä jossa voisi ehkä piiloutua, mutta josta ei välttämättä enää löytäisi tietään takaisin. Käsiraudat hankaloittivat tilannetta entisestään. Samalla osa hänestä kuitenkin pohti josko paleltuminen metsään olisi kuitenkin parempi tapa kuolla kuin se minkä pelkäsi odottavan.
Ajatus katkesi nopeasti Chrisin työntäessä hänet takapenkille kanssaan. Aki siirtyi kuskinpenkille ja matka tuntemattomaan pahaan jatkui. Aki laittoi radion, kirosi venäläistä musiikkia ja vilkuili välillä häneen taustapeilistä ja virnisti jos heidän ja katseensa kohtasivat Chris oli vähäsanainen ja kireä.
”Onko sinua ennen pantu kahden miehen voimin?” Aki kysyi suomeksi. Joni kiristi hampaitaan, katsoi poispäin ja tunsi kyyneleet silmissään. ”Ehkä se sinun poikaystäväsi ja hänen veljensä? Tai kuka tietää ehkä kaikki kolme veljestä? Kai olet sentään fantasioinut siitä?”
”Puhu englantia!” Chris ärähti.
”Anteeksi”, Aki hymyili. ”Parannan tapani.”
”Mitä sinä sanoit?” Chris kysyi. Aki vilkaisi Jonia kohden joka katsoi yhä heistä poispäin ja näytti herkullisen ahdistuneelta.
”Haluatko sinä kertoa, Joni?” Aki kiusoitteli mutta Joni pysyi vaiti. ”Kissa vei kielesi, niinkö? Se taitaakin olla ensimmäinen kerta.” Aki nauroi ja jatkoi sitten. ”Kysyin vain onko Jonilla yhtä hyvä tunnelma tulevista päivistä kuin meillä.” Hän hymyili.
Joni tunsi vihan kumpuilevan sisällään muttei saanut sanoja suustaan. Hän ei halunnut ajatella sitä tai sanoa ääneen, mutta jos Chris ei tiennyt…? Ehkä Chris ei haluaisi sitä. Ehkä Chris ei haluaisi jakaa häntä? Silti… Se lohduttomuuden tunne kasvoi sisällä, pakenemisen mahdollisuuksien pienentyessä. Se vaikutti väistämättömältä ja kaiken keskellä, niin nurinkurista kuin se olikin, Chrisin mustasukkaisuus saattaisi pelastaa hänet pahemmalta?
**^^**^^**^^**
Viranomaiset saapuivat. Myöhemmin ruumisauto. Misha seurasi kuinka miehet nostivat Yegorin peitellyn ruumiin ja siirsivät autoon. Jami oli hetkeä aiemmin saattanut järkyttyneen Annan sisälle keittiöön. Ivo seisoi hänen vierellään, käsi hänen olkapäällään lohduksi ja Misha yritti parhaansa ymmärtää kuinka näin oli päässyt tapahtumaan. Hänen mielensä oli levoton. He tuhlasivat aikaa! Pyörivät täällä kun olisi pitänyt etsiä! – Mutta mistä? Hän ei koskaan ollut tuntenut oloaan näin avuttomaksi.
Jonin isä yritti soittaa. Ivo puhui hänen kanssaan samalla kun poliisit kuulustelivat häntä tarkemmin siitä mitä oli tapahtunut. Joni oli siepattu, tekijät hän oli nimennyt puhelinsoitossa isälleen. Molemmilla oli rikosrekisteri. Misha selitti Chrisillä olleen sairaalloinen pakkomielle Jonista, että he olivat ennen asuneet yhdessä kunnes Joni ei enää halunnut ja se oli päättynyt pahoinpitelyyn josta Chris oli istunut vankilassa lyhyen tuomion. Aki oli ollut samaan aikaan vankilassa.
Poliisi tiedusteli hänen suhdettaan kadonneeseen. Misha arveli että oli kenties parempi olla sanomatta sitä suoraan. Hän pelkäsi että se jotenkin vaikuttaisi etsintöihin vaikka toisaalta se että Yegor oli tapettu varmaan joka tapauksessa vauhditti asioita. Kaksi aseistettua tappoon syyllistynyttä miestä oli vapaalla jalalla ja heillä oli mukanaan uhri jota voitiin käyttää panttivankina.
Hän sanoi että asui Jonin kanssa yhdessä, että he olivat läheisiä ystäviä. Ja konstaapeli katsoi hieman arvioiden häneen, vilkaisi sormusta hänen nimettömässään, ilme kertoi paljon. Mies ei kuitenkaan sanonut asiasta mitään, kirjoitti muistiinpanot ylös, kiitti tiedoista ja poistui. Ei empatiaa, pelkkää kylmää asiallisuutta.
Lohduttomuuden tunne voimistui kun meni sisälle. Se oli raakaa ja todellista, rintaa kivisti. Ikkuna oli särjetty. Lasinsirut olivat levinneet eteiseen. Väliovi oli hakattu kirveellä säpäleiksi.
Yläkerrassa ikkuna oli ollut auki ja huone oli viileä. Jonin tavarat olivat levällään sängyllä. Kännykkä rikkonaisena lattialla. Misha ajatteli kuinka peloissaan Jonin oli täytynyt olla ja hitto… se jatkui vielä! Ahdistus alkoi käydä ylipääsemättömäksi.
Ja kun hän seisoi siinä huoneessa, ahdistuneena ja vailla ratkaisuja, yhtäkkiä hänen puhelimensa alkoi soimaan. Hetkellinen toive että soittaja olisi Joni, mutta toivo vaihtui hienoiseksi pettymykseksi nähdessään Suvin nimen ruudulla. Hän ei olisi jaksanut jutella mutta vastasi huokaisten raskaasti.
”Onko Joni siinä? Olen yrittänyt soittaa ties kuinka monta kertaa mutta hänen puhelimeensa ei saa yhteyttä. ” Nainen kuulosti jokseenkin hysteeriseltä, Mishan päätä särki, hänen silmänsä alkoivat kostua.
”Ei…” Oli ainut mitä hän sillä hetkellä sai puserrettua suustaan.
”Chris on ehkä siellä, Venäjällä! Sain facebookissa viestin yhdeltä kundilta jolla on ollut jonkinlainen suhde Chrisin kanssa ja … ja hän on yrittänyt tavoittaa teitä molempia mutta kumpikaan ei ole vastannut!”
Misha nielaisi, hän oli hetken hiljaa, liian järkyttynyt kootakseen ajatuksensa. ”Misha? Missä Joni on?” Suvi kysyi ääni värähtäen.
”Chris oli täällä…” Misha sai sanottua viimein. ”Joni oli yksin… He… Hänet on… Hän ei ole täällä… ” Hänen äänensä oli karhea, murtumispisteessä. Hän ei jaksanut puhua. Hän ei halunnut puhua. ”En jaksa nyt. Poliisit etsivät heitä. Puhutaan myöhemmin, jooko? Minun on nyt lopetettava.”
Oli tehtävä jotakin. Mishan mielessä jyskytti. Hänen veljensä siivosi lasinsiruja eteisessä ja katsahti häneen kun Misha tuli portaat alas. ”Mihin olet menossa?” Ivo kysyi kun Misha käveli hänen ohitseen ja avasi ulko-oven.
”Käyn hakemassa työkalut ja vaneria. Tuo ikkuna pitää tukkia. Pitää soittaa lukkoseppä huomenna.”
”Hei, kyllä minä sen voin tehdä.” Hän yritti sanoa mutta Misha ei kuunnellut vaan paineli ulos.
Ivo seurasi veljeään joka palasi hetken kuluttua ja ryhtyi työhön naulaten vanerilevyä rikkonaisen ikkunan tukkeeksi. ”Antaisit minun tehdä tuon.” Ivo sanoi vielä uudestaan.
”Ja minäkö menisin tuonne istumaan ja juomaan teetä?” Misha murahti. Hän ajatteli Jonia, pelkäsi, Chris ja Aki… sillä samalla hetkellä ne miehet saattoivat… Hänen otteensa herpaantuivat ja hän löi vasaran vahingossa sormeensa ja karjaisi kivusta. ”Helvetti! Saatana!” Hän huusi ja potkaisi voimalla läheistä seinää. Ivo katsoi avuttomana kun Misha nakkasi työkaluja pitkin huonetta.
”Misha?” Hän yritti.
”No niin. Anna auton avaimet?” Misha sanoi lopulta lopetettuaan riehumisen. Hän ojensi kätensä.
”Mihin olet menossa?” Ivo kysyi niin rauhalliseen sävyyn kuin sillä hetkellä kykeni.
”Ne helvetti menen etsimään heitä!” Misha sähähti. ”Anna nyt ne saamarin avaimet!”
”He voivat olla ihan missä tahansa, Misha… Poliisit etsivät jo heitä. Sitä paitsi vaikka jotenkin ihmeen kautta löytäisit heidät, he ovat aseistettuja ja luuletko että he eivät epäröisi ampua sinua?” Ivo tunsi olonsa kiihtyneeksi. Koko tilanne oli syvältä! Hän pelkäsi Jonin puolesta yhtälailla, mutta uskoi että tämä olisi yhä hengissä ja halusi elättää toivoa että poliisit löytäisivät heidät pian. Asko oli ottanut yhteyttä Suomen viranomaisiin jotka osallistuivat etsintöihin. Toivoa oli.
”Täytyyhän minun edes yrittää!” Misha pyyhälsi hänen ohitseen. ”Yegorilla oli aseita, käyn hakemassa sieltä ja jos et anna minulle auton avaimia niin etsin ne itse!”
Ivo tarttui veljensä olkavarresta. ”Kun Joni tulee takaisin, hän tarvitsee sinua. En halua että otat riskiä.” Hän pelkäsi enemmän sitä että Misha kolaroisi kiihtyneessä tilassaan. Se että he voisivat oikeasti löytää kolmikon oli hyvin epätodennäköistä.
Misha hengitti raskaasti, taisteli kyyneliä vastaan. Nyt ei ollut aikaa olla heikko! ”Joni tarvitsee apua. En voi vaan odottaa täällä kun…” Misha nielaisi. Chris ja Aki raiskaisivat Jonin ja tappaisivat? Mishaa oksetti, hän voi pahoin. Hän ei kestäisi tätä, jos Joni ei tulisi takaisin hän ei kestäisi sitä. Ei saanut ajatella! Joni tulisi takaisin! Joni oli vahva ja taistelisi!
”Okei… mennään etsimään, tulen mukaasi ja minä ajan.” Ivo lopulta päätti sillä tiesi ettei saisi Mishaa luopumaan ajatuksesta ja toisaalta hän itse tunsi saman levottomuuden sisällään. Nukkuminen ei joka tapauksessa tulisi onnistumaan sinä yönä.
Ivo tuli keittiöön. Isoäiti istui pöydän ääressä pääpainoksissa höyryävä teemuki edessään Jamin pyyhkiessä hermostuneena keittiöntasoja rätillä. Ivo käveli isoäitinsä luokse ja polvistui hänen viereensä. Hän laski kätensä naisen polvelle ja Anna katsoi häneen väsyneenä, surullisena, laskien oman kätensä hetkeksi lepäämään hänen kädelleen. Heikko puristus.
”Miten sinä jaksat?” Ivo kysyi lempeästi.
”Yritän vielä käsittää tätä.” Anna sanoi. ”Olen myös huolissani miten Misha jaksaa tämän.”
”Misha haluaa mennä etsimään heitä. Hän on aika poissa tolaltaan. Menen hänen kanssaan.”
”Heillä on aseet!” Anna henkäisi. ”En halua että teille käy mitään.” Nainen alkoi jälleen itkeä ja Ivo nousi halaamaan häntä.
”Älä ole huolissasi. Tuskin me heitä löydämme, tämä on vain jotain mitä Mishan täytyy saada tehdä. Ymmärräthän? Jami jää tänne seuraksesi ja meillä on puhelimet mukana.”
Anna nyökkäsi ja Ivo suoristui seisaalleen. Hän katsoi Jamia joka nojasi keittiöntasoa vasten ja kohtasi hänen katseensa.
Ivo tuli Jamin luokse ja kumartui painamaan suudelman hänen poskelleen. He halasivat, Jami itki. Hän oli aiemmin näyttänyt Ivolle Akin lähettämän tekstiviestin. He eivät vielä olleet kertoneet Mishalle siitä yhteydestä. ”Tämä on minun syytäni…” Jami sopersi. Aki oli saanut häneltä tietoonsa missä he olivat, se alkoi olla varmaa.
”Eikä ole.” Ivo kielsi. ”Yksin heidän syytään.” Hän hieroi hetken Jamin selkää. ”Tämä olisi voinut käydä kotonakin.” Hän jatkoi. ”Menen Mishan kanssa etsimään, se tuntuu nyt olevan ainut mikä helpottaa Mishan oloa edes jossakin määrin. Kai te pärjäätte täällä?”
”Tietenkin. Olkaa varovaisia.” Jami sanoi ja Ivo painoi suudelman hänen otsalleen.
”Tulemme parin tunnin päästä, soitan jos menee pidempään.” Ivo lupasi.
Misha odotti jo auton luona. Ivo käveli lähemmäs, tunsi palan kurkussaan kun ajatteli Jonia. Jos ajatteli koko kuviota niin tilanne ei näyttänyt hyvälle. Yegor oli ammuttu kylmäverisesti ulos hankeen. Mikä loppujen lopuksi olisi se todennäköisyys että Joni selviäisi tästä? Ja jos hän ei selviäisi, niin miten kukaan heistä voisi päästä sen yli?
© KOLGRIM
My secret shore 